Viimeinen työpäivä

Tänään on tosiaan ollut kolmanneksi viimeinen päiväni täällä ja samalla viimeinen työpäivä. Maha-oireet ovat ohi, kurkku on tosin hieman kipeä, mutta olin silti nursery schoolissa tänään. Opettajat eivät olisi millään halunneet päästää mua ja pyytelivät kovasti, että valmistuttuani palaisin tänne opettamaan. Sinällään houkutteleva ajatus: Täällä on tarvetta ja opettajan ammatti on ollut haave, jopa siinä määrin, että yliopiston ovia olen jo muutaman kerran asian tiimoilta kolkutellut, vaan ei ole ovi avautunut. Nursery schoolissa tosin pärjää hyvin vaikka sosinomi-tutkinnollakin täällä, opetuksen taso ei ole niin korkea ja lasten ikähaarukka enemmän päiväkoti kuin koulu-ikää.

Takana on siis pitkä ja täysi päivä. Nursery schoolin jälkeen söin vain lounaan, jonka jälkeen lähdin amerikkalaisen Amyn kanssa Teketan markkinoille. Paikallisten joka perjantaiset omat markkinat n.puolen tunnin kävelymatkan päässä. Oli ihan mielenkiintoista ja tinkijän lahjat taas koetuksella. Markkinoiden jälkeen suuntasimme Kunduch-beachelle, josta palasimme vasta lähempänä puolta seitsemää takaisin tänne talolle. Seitsemältä oli päivällinen ja perjantaiseen tapaan tarjolla fish & chips (kalaa ja ranskalaisia). Se on täällä yhtä perinteinen perjantai-tapa kuin lauantai-aamujen letutkin :)

Tän hetkisiä fiiliksiä on vaikea kuvailla. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet varmaan elämäni pisimmät kolme viikkoa. Ei siksi, että olisin kärsinyt ja odottanut kotiin pääsyä vaan siksi, että jo yksistään yhteen vuorokauteen on mahtunut täällä välillä niin paljon. Tuntuu hyvin oudolta palata. Oudointa on ehkä se tunne siitä, että vaikka koen välillä epäoikeudenmukaiseksi paluuni mukavuuksien täyteiseen elämääni ja nämä ihmiset jäävät tänne omiin oloihinsa, niin loppujen lopuksi jossain määrin samalla toivon, ettei mikään koskaan muuttaisi tätä paikkaa ja näitä ihmisiä. Kuulostaa rajulta ja ehkä se sitä jossain määrin onkin. Uskon kuitenkin, että pohjimmiltaan nämä ihmiset ovat mahdollisesti maailman yhtiä vahvimpia ihmisiä. En tiedä, selväisinkö itse esimerkiksi samanlaisessa ympäristössä kuin eilisellä kävelyretkellä näkemämme elinolot. Epäilen vahvasti, etten ainakaan kovin kauaa. Todennäköisesti nämä ihmiset ovat myös aidosti onnellisempia kuin monet länsimaalaiset - Ainakin ihmiset täällä osoittavat onnellisuutensa ulospäin paremmin kuin monet länsimaalaiset. Toisaalta totuus on myös se, että paikalliset eivät voi täysin ymmärtää länsimaalaista elämäntapaa ja elämää. Esimerkiksi Suomeenkin liittyen esiin on noussut välillä mielestäni hyviä keskusteluja, jotka ovat ilmaisseet sen, mitä paikalliset tietävät tai kuvittelevat vaikkapa Suomesta. Esim. Yksi ajatteli, että meilläkin on tuk-tukeja. Opettajat taas ajattelivat, että Suomen hallitus maksaa vapaaehtoistyöhön lähtemisen. Myöskään elämiseen liittyviä kustannuksia paikalliset eivät täysin ymmärrä (esim. Suomeen liittyen). Parille ihmiselle oli esimerkiksi täysin yllätys se, että vaikka Suomessa opiskelu on ilmaista ja opiskelijat saavat opintotukea, niin opintotuen suuruus suhteessa kuluihin yllätti nämä pari paikallista. He olivat ajatelleet, että saamme paljon "ylimääräistä" rahaa.

Mitä tästä reissusta jää käteen, on vaikea pukea sanoiksi. Olen kiitollinen, että tähän reissuun kuitenkin lähdin.

Nettitikun palautuspäivä on huomenna, joten tämä lienee nyt se viimeinen postaus täältä, ellei sitten aamulla satu tulla vielä aikaa ja ajatuksia jaettavaksi.