One love

Otsikosta huolimatta, älkää innostuko liikaa - Minua ei ole vielä (onneksi) myyty vuohia tai muita elukoita vastaan vaimoksi. Saanette mut siis ehjänä maanantai-iltana Suomen kamaralle ja iskä säästyy vuohi-farmilta ;)

Tänään olen viettänyt vapaapäivää. Ei ollut ihan suunniteltua näin, mutta maha ei ollut ihan kunnossa aamulla herätessäni ja oli aika huono olo. Syitä tähän voi olla monia, mutta luulen, että ensisijainen syy oli yksinkertaisesti siinä, että väsymystila alkaa olla aika korkea ja jostain syystä viime yönä nukuin ennätyshuonosti. Tuntuu kuin ei olisi missään vaiheessa vaipunut syvempään uneen vaan ois torkkunut koko yön. Toinen vaihtoehto (tai sitten kaikki on näiden kahden yhteinen lopputulos) oli se, että eilen mun itsehillintä salaatin kohdalla loppui. Länsimainen terveydenhuolto suosittelee, ettei täällä turistina söisi kasviksia ja hedelmiä, jos ne ovat valmiiksi kuorittu eikä niitä ole keitetty tms. Tämän ohjeen noudattaminen täällä talolla tarkoittaa, ettei kasviksia saisi juuri koskaan, joten melko aikaisessa vaiheessa päädyin rikkomaan tätä ohjetta ja syömään täällä myös salaattia. Olen kuitenkin syönyt sitä hyvin varovaisissa ja pienissä määrin, mutta eilen en voinut vastustaa ja otin lähelle lautasmallin mukaisen annoksen. No, mistään kunnon ripulitaudista ei voi puhua ja huono olo ajoittuikin lähinnä aamuun. Menin aamupalan jälkeen uudestaan nukkumaan ja jätin työpäivän väliin. Puoli yhdentoista aikaan olo tuntui jo suht normaalilta ja lähdin Lauran (britti, joka oli safarillakin), saksalaisen Ninan ja täällä viimeistä päivää viettäneen Silvian (italialainen, joka oli myös safarilla) lounaan jälkeen kaupunkiin wood-marketille.

Wood-market on kyllä sellainen käsitöiden ystävän paratiisi, että huh vaan! Rahaa paloi, vaikka sinällään tavara oli aika edullista. Ehkä siinä hieman sokaistukin välillä. Pääsimme kuitenkin yhden puodin pitäjän ansiosta kurkistamaan kojujen takaiseen maailmaan: Paikkaan, jossa paikalliset tekevät myytäviä tuotteitaan. Turvallisuussyistä mulla ei ollut kameraa mukana, mutta kojujen takapiha oli aivan mieletön verstas! Ensiksikin siksi, että todella konkretisoitui se, miten munkin ostamat tavarat mulle päätyvät. Toisaalta myös siksi, että olosuhteet olivat aika ankeat. Loppupeleissä sen paikan nähtyäni (ja monta muutakin tämän reissun aikana) en ihan hirveästi jaksa pohtia, paljonko rahaa johonkin meni. Nämä ihmiset tarvitsevat sen rahan. Kyllä me toki tingittiin ostoksistamme ja melkoista markkinatouhua tuo marketilla käynti on. Jotain kertoo ehkä se, että esim. yhden maalauksen hintaa kysyessäni myyjä antoi hinnaksi 15 000 tsh, ostin sen maalauksen lopulta 8000 tsh:lla tai käytännössä 9000:lla, koska myyjällä ei ollut riittävästi vaihtorahaa eikä mulla tasarahaa ja 1000 ths merkitsee euroissa n. 50 senttiä.

Viimeisestä käymästäni kojusta jäi erityisen hyvä mieli. Itseasiassa se on sama koju, josta tuo tinkimis esimerkkinikin oli. Kojua piti musta rastahiuksinen mies, jonka ikää on vaikea arvioida, sillä epäilen hänen olemuksensa perusteella hänen olevan jollain tapaa sairas ja sen vuoksi myös vanhemman näköinen kuin mitä hän todellisuudessa oli. Hän näytti kuitenkin sellaiselta 40-50 -vuotiaalta. Miksi sitten hyvä mieli? Tuo myyjä oli jotenkin äärimmäisen iloinen ja onnellinen. Osasi suomeakin yllättävän paljon ja hyvin. Kehui, että suomalaiset ovat hänen lempi-asiakkaitaan ja hän rakastaa Suomea. Tiedä sitten ihan kaikesta, mikä oli vain sanahelinää ja mikä totta, mutta ystävällinen, iloinen ja sympaattinen tämä mies oli. Maalauksen hinnasta sopuun päästyämme hän sanoi minulle, että haluaa antaa minulle lahjan: "valitse kaulakoru tai rannekoru näistä". Valitsin. Sen jälkeen hän sanoi haluavansa antaa vielä toisenkin lahjan ja hän irroitti yhdestä rannekoru nipusta langasta käsin tehdyn puna-kelta-vihreä -raitaisen rannekorun, jossa lukee "one love". Hän sanoi hänen rakkautensa olevan Suomi ja suomalaiset. Tämän jälkeen hän halasi minua ja lähdin. Tuolla torilla kokee välinsä ahdistuvansa, kun myyjät jopa vetävät kädestä sisälle kojuihinsa ja saattavat pahastua, jos kauppoja ei synny. Välillä se kaikki läheisyyskin ahdistaa, etenkin jos se alkaa olla sekstististä, mitä se harvoin täällä on, mutta joissain tilanteissa sitäkin. Tämä viimeinen koju oli kuitenkin tunnelmaltaan lämmin ja iloinen ja myyjä vaikutti vilpittömästi onnelliselta ja "Suomi-rakastuneelta". Hän ei myöskään kiskonut mua kojuunsa tai edes huudellut kovasti, tuli vain nykäisemään ohikulkiessani hihasta ja pyysi, että tulisin katsomaan hänen maalauksiaan. Sitten hän lähti kojuunsa ja päätin mennä perässä.

Kokonaisuudessaan takana on erittäin ihana ja mukava päivä. Tosin wood-market reissulla yksi poppoostamme otti mielestäni tyhmän riskin vaarantaen tietyssä mielessä koko meidän porukan turvallisuutta. Voin kertoa tästä palattuani enemmän kysyjille.

Hieman haikealta tuntuu hyvästellä italialainen Silvia, sillä vaikka emme kovin paljoa ole ollut tekemisissä, niin sekin aika, mitä olemme yhdessä viettäneet, on ollut todella mukavaa. Toisaalta jäähyväisiin alkaa yhä tiiviimmin liittyä myös oma, lähestyvä paluu. Tänään on ollut ensimmäinen päivä, jolloin voin sanoa huomanneeni yhtäkkiä, miten paljon oikeastaan odotankaan sitä, että pääsen taas näkemään tuttuja kasvoja, jakamaan asioita sillä kielellä, minkä parhaiten osaan. Vaikka täällä on hyvin lämmintä riittänyt, niin kaipaan silti myös saunaa ja lämmintä suihkua. Niiden perästä tulee maito ja tuoreet, raikkaat kasvikset.

Tässä siis tällä erää. Palautan käyttämäni mokkulan ennen lähtöäni. En ole varma, voinko palauttaa sen lauantaina vai joudunko palauttamaan jo huomenna. Huonolla tuurilla tämä voi jäädä siis viimeiseksi blogi-postaukseksi Tansanian tähtitaivaan alta. Olisi ehkä mukava kirjoittaa vielä kotiinpalattua sellainen reissun päätös postaus, mutta en oikeastaan lainkaan tiedä, tulenko saamaan sitä aikaiseksi. Kiitos kuitenkin kaikille blogia seuranneille, sitä on aina mukavampi kirjoittaa, kun huomaa jonkun näitä rustailuja lukevankin :)