Raha - Happy times

Täällä ollaan. Dar Es Salaamissa. Ensimmäinen TÄÄLLÄ opittu swahilin kielinen sana on raha, mikä merkitsee onnellisia aikoja.

Reissuni alku on ollut hyvin mielenkiintoinen, mutta kaikki on hyvin. Ainakin nyt. Helsingissä tapasin lentokentällä 4 lääkäriä, joista 1 oli eläinlääkäri, yksi taas hammaslääkäri. Istanbulissa joukkoon liittyi vielä 5. suomalainen lääkäri, eläinlääkäri. He olivat tulossa jollekin lääkärien kehitysyhteistyö kurssille tänne. Onni onnettomuudessa, että heidät tapasin. Sen lisäksi, että sain heistä aivan mahtavaa ja mielenkiintoista matkaseuraa, sain heiltä apua viime yönä. Art In Tanzania, järjestö, jonka alla työskentelen tämän kolme viikkoa, oli ilmoittanut, että joku tiimistä tulee lentokentälle vastaan. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta en kohdannut kentällä järjestön jäsenistä ketään! Niinikään hekään eivät tietysti minua. Sanoin suomalaiselle lääkärijoukolle sitten viime yönä (lento oli 2.15 täällä ja 3.30 meillä oli viisumit ja pääsimme ulos kentältä) että täällä ei olekaan ketään mua vastassa. Heidän vastaanottajansa, paikallinen, äärimmäisen ystävällinen lastenlääkäri sitten sanoi, että voin tulla heidän mukaansa jollekin hostellille, yöpyä siellä ja aamulla yritetään selvittää ongelma. Ongelmana oli nimittäin sekin, että "ongelmatilanteiden hätänumero", jonka järjestö oli antanut matkalle, ei vastannut. Niinpä siis vietin viime yöni tai paremminkin aamuyöstä muutaman tunnin paikallisella hostellilla. Aamulla Art In Tanzania otti muhun yhteyttä,olivat saaneet puheluyrityksemme ja tekstiviestini. Hakivat mut sitten 9.45 hostellilta ja toivat tänne "volunteer's house" (vapaaehtoisten talo).
Mulle näytettiin huone, jossa tulen 7 muun tytön kanssa viettämään seuraavat 3 viikkoa, lähes samaanaikaan huoneeseen iskettiin myös 2 muuta juuri tullutta ja sinne meidät jätettiin. Puolen tunnin päästä saimme ilmoituksen, että olisi 20 minuuttia aikaa orientaation alkamiseen.

Orientaatio olikin hyvin mielenkiintoinen. Dar Es Salaamissa on reilut 3 miljoonaa asukasta, ei siis ihan missään pikku kaupungissa ollakaan! Eilisen lastenlääkärin mukaan asukasluku olisi 4 miljoonaa. Orientaatiossa saimme myös ohjeita elämiseen volunteer housessa jne. Noin 30-40min "teorian" jälkeen saimme 10 minuuttia aikaa valmistautua kävelyreissua varten. Kävelimmekin täällä paahteessa tänään ja paljon! Lämpötila oli kuulema vain 22 astetta (kylmin aika vuodesta!), mutta tää kosteus ja auringon porotus täällä on jotain ihan omaa luokkaansa. Hiki virtaa otsalta koko ajan ja olen takuuvarma, että oisin kärähtänyt, jollen olisi aurinkorasvalla aloittanut päivääni täällä. Nyt kun aurinko laski noin kuuden aikaan illalla, lämpötila on ihan mieluinen. Tosin saa nähdä, mitä se on kohta, kun täytyy laittaa pitkähihaista ja pitkälahkeista ötököiden vuoksi.

Orientaatiosta vielä.. Kaupunkikävelyreissun päätteeksi pääsimme kokeilemaan myös paikallista bussia. Sanotaanko, että suomeksi se oli kyllä iso kokoinen pakettiauto ikkunoilla. Väkeä sisällä oli parhaimmillaan ainakin 40. Liikenne on vasemman puoleista ja ratti oikealla puolella autossa. Kävimme sitten vaihtamassa rahaa määränpäässämme sekä syömässä. Ei sitä kyllä ihan hirveän kummoiseksi ateriaksi voi sanoa, mutta saipahan ainakin vähän vatsantäytettä ja suola maistui hyvältä. Paluumatkan kuljimme "tuk-tukilla", sellainen kulkuneuvo, jossa on katto ja ratti, edessä paikka kuskille ja takana paikka 2-3 aikuiselle. Kaikenkaikkiaan olen jo tämän vajaan vuorokauden täällä vietäneenä tullut siihen tulokseen, että elämä täällä on ihan omaa luokkaansa. En pysty, ainakaan vielä, kuvailemaan tätä kaikkea. Täällä on yhtä aikaa aivan mielettömän ihanaa ja kaunista, mutta yhtäaikaa todella karua. En usko,että köyhimmätkään täällä kaipaavat sääliä, mutta... Näkisittepä vaan... Tänäänkin kolme pientä lasta, alle 4 vuotiaita varmaan kaikki, vilkuttivat meille valkoisille oletettavasti kotinsa ovelta. Se oli oikeastaan talo, jossa oli seinät ja katto jonkinlainen, lehmät oli siinä ulkona melkein kadun varressa ja se lika... Once in a life - oli ajatukseni. Jokaisen pitäisi tehdä tämä matka kerran elämässään.

Mitä olen tähän mennessä oppinut.. Aikataulut. Niin kuin yks tiimin johtaja sanoi "don't except anything, enjoy every moment". Älä odota mitään, nauti joka hetkestä. Pole pole, se on swahilia ja tarkoittaa "rauhassa, rauhassa". Niin täällä mennään. Viisumia odoteltiin se reilu tunti. Hostellilla huoneeseen pääsyä odotettiin melkein tunti. Tänään on annettu "10 minuuttia aikaa", mutta aina se on ollut vähintään tuplasti. Toinen tiimin johtaja sanoikin, että swahilin aika on kuusi tuntia. Jos sovit jotain yhdeksi, se tarkoittaa seitsemää. Kahdeksi, sama kuin kahdeksan.

Ai niin. Kirsikkana kakun päällä. Sortuihan mun sängyn pohjakin tänä aamuna kun siihen olin nukkumaan asettumassa hostellilla. Volunteers housessa taas ei ollut wc-paperia. Nyt ei ole juoksevaa vettä. Mitäköhän tästä kaikesta sanoisi. Tällä hetkellä olo on todella väsynyt, kun melkein 2 vuorokautta valvonut lähes nukkumatta. Sen piikkiin menee moni ketutus ja ärsytys, mutta voi, kuinka arvostaisin juuri nyt sitä, että saisin pestä edes minuutiksi tämän kaikkialle tunkevan pölyn kasvoista, jaloista jne. Tämä lienee elämää, jota ymmärtää vain sen kokenut. Luulen niin.

Yleellisyttä on sentään tämä nettiyhteys. Jouduin maksamaan siitä jonkin verran. Harkitsin, kannattaako, mutta koska puhun täällä vain englantia koko ajan, koen, että tarvitsen kanavan purkaa ajatuksia suomeksi.
Tämä olkoon se kanava. Nyt lopetan. Yritän säästää akkua vielä huomisellekin, jos ennätän silloin kirjoittamaan. Adapteria en vielä omista.


Sorry my english speaking friends.. but tonight I don't have energy to write in english, but here I am, in Dar Es Salaam. Everything is fine but I need to save batteries for tomorrow. I don't have adapter yet.

Kiitos kaikille enkeleiden, halauksien jne. lähettämisestä matkalleni. Niitä tarvitaan!