Vasen, oikea, vasen

Täällä on poskisuudelma kulttuuri. Ensiksi vasemmalle poskelle, sitten oikealle ja vielä vasemmalle. No niin, askel kerrallaan. Kukaan ei ole vielä yrittänyt tervehtiä minua tällä tavalla enkä minäkään liioin ketään, vaikka ei tuo tuollainen kulttuuri minulle täysin vierasta ole. Ehkä kuitenkin vielä totun, hyvä jos muistan jo tervehtiä kaikki vastaantulijat kadulla. Niin muuten, älkää toki luulko, että tervehtiminen kadulla kuuluu asiaan vain liikuttaessa kävellen tai pyörällä. Ei suinkaan. Etenkin näillä pienimmillä teillä tulee lämmöstä johtuen pidettyä auton ikkunoitakin auki ajaessa ja jos naapuri (ts. kuka vain tuttu tai tuntematon kylän asukas sattuu kohdalle) voidaan ikkunasta ihan helposti huutaa "au revoir" tai "bonjour" tms. Aikas mielenkiintoista, mutta rentoa. Rentoudesta puheenollen: En ole neljään päivään kokenut kiirettä! Sellaista ei tässä kylällä ollessa ainakaan kohtaa. Olen todellakin maalla, vaikka ei moottoritiekään kaukana ole.

Tänään on ollut vähän pilvisempää ja sateistakin. Aamupalan ehdimme syödä hyvän sään aikana ulkona parvekkeella. Elämä täällä on melko samanlaista kuin Suomessa ja kuitenkin erilaista niin pienissä kuin suuremmissa asioissa. Pienemmistä asioista mainittakoon, että enpä muista syöneeni aamupalaa kuunnellen kanalasta kantautuvia ääniä. Talomme päädyn asukkailla on kanoja ja siellä ne sulavasti pihalla pienessä aitauksessa elävät.

Pilvinen ja osin sateinen sää oli jo tervetullutta. Täällä on ollut mielettömän lämmin ja ei se lämpö tänäänkään mihinkään sateiden tultua kadonnut, mutta viileämpää on ollut (lue: lämpötila +20 ja +22 hujakoilla). Shortseista ja t-paidasta ei siis ole tarvinnut vielä luopua. Kuulinpa tänään senkin, että ei syksyä kannata vielä ennen syyskuuta odottaa. Kuulema vielä syyskuullakin voi olla ihan kesäkelejä, sitten lokakuulla alkaa ruska.

No niin. Kaikesta ihanuudesta huolimatta tänään on ollut aika väsynyt olo. Kaikki lähtöön liittynyt stressi on ehkä alkanut purkautua ja tietysti kaiken uuden sisäistäminen, vieras/vieraat kielet (englanti ja ranska), uusi ympäristö ja ilmastokin kuluttavat. Tässä suhteessa tämän päiväinen pilvinen ja sateinen sää ei kovin mieltä nostattanut. Astuin myös tänään yhden peilin päälle. Ei se kuulema ollut arvokas, mutta pidin siitä ja sen oli tarkoitus olla minun käytössä. Itseasiassa se olikin jo huoneessani, seinän vieressä lattialla odottamassa, että liimailen vähän kehyksen liitoksia uudelleen, mutta... En sitten ehtinyt siihen pisteeseen. Olin siistimässä huonettani ja nostamassa sängylleni kuuluvat koristetyynyt lattialta seinän vierestä, kun huomaamattani astuin peilin päälle ja kuului ilkeä KRÄKS! Se siitä peilistä sitten. Kukaan ei ollut vihainen ja perheen äitikin vakuutteli, että ei haittaa, ei se ollut arvokas, mutta.. Harmista ei pääse ja väsynyttä mielialaa se ei nostanut.

Iltaruoan valmistamisen aikaan sain kuitenkin luvan mennä lepäämään ja niin teinkin. Hyvä niin, sillä se auttoi. Akseli tuli hakemaan minut iltaruoalle kahdeksan aikaan ja olin paljon virkeämpi levättyäni lähelle tunnin. Ruokapöytään selviydyttyäni mieli kirkastui entisestään: meillä oli taas alkupalat! Vaikka melkoisen turhanpäiväisiä ne mielestäni ovat, niin silti.. Savustettua tai jotain sinne päin lihaa ohuen ohuina viipailena melonin päällä. Kuulostaa ehkä kummalliselta, mutta maistuu mielettömän hyvälle. Itse ruokaa jännitin hieman. Monet minut tuntevat tietävät, ettei koko liha ole makuuni, samoin kuin ei munakoiso ja kesäkurpitsakaan. Niitä oli kuitenkin tänään ruoalla. Söimme uunissa paistettua lihaa ja sen kanssa ranskalaisittain tehtyä ratatoutillea. Kehuin ruokaa äidille ja hän oli todella tyytyväinen, sillä he tykkäävät tästä ruoasta erityisesti ja äiti oli pelännyt, että mitä jos minä en tykkää... Turha pelko!

Mutta joo.. Olisikohan aika lähteä nukkumaan, kerrankin selviäisi ajoissa. A bientôt!