maanantai 1. kesäkuuta 2009

I was seiling... Ja melkein uin...

Tervehdys täältä yön pimeydestä ;) Muut menivät jo nukkumaan, mutta koska tuleva viikko lienee taas aika tiivis, ajattelin vielä ennen pääni tyynyyn kallistamista kertoilla viimeisimmät kuulumiset (täällä oli vielä tänään vapaapäivä helluntain merkeissä, joten en ole osannut ajatella viikon alkaneen).

Helluntaita tosiaan vietettiin täällä pyhäpäivän merkeissä niin eilen kuin tänään maanantainakin. Joskaan eipä se juuri mitenkään muutoin kuvassa ole näkynyt kuin kauppojen yms. kiinni olona ja ylimääräisenä vapaapäivänä. Näitä vapaapäiviä on kyllä viime viikoille sattunut enemmän ja vähemmän ja alan pian pelätä, osaanko enää töitä tehdäkään. Toisaalla hyvä näin, ei pitäisi valittaa, sillä jotenkin koen jokaisen vapaan tulleen ihan tarpeeseenkin.

Mitä tämän pidennetyn viikonlopun sitten touhuilin..? Lauantaina kävin Nyonissa kaupungilla kiertelemässä ja otin Akselinkin mukaan. Ei varsinaisesti olisi tarvinnut, mutta ajoittain tämmöinen suurempi vapaa-aika alkaa tuntua täällä vähän liialtakin - etenkin kun viime Suomen visiitillä vein jo kaiken mahdollisen ylimääräisen Suomeen, jotta ei ylikiloja heinäkuulle kertyisi ainakaan kovin tavattomasti.

Loppupäivän lauantaista vietin sitten kotosalla eikä sunnuntainakaan ollut mitään erityisempää. Tänään meillä ei pyhäpäivän takia ollut kielikoulua eikä myöskään perinteistä au-pair -iltaakaan. Becky ja Paul olivat kuitenkin järjestäneet päivälle ohjelmaa: Iltapäivällä menimme heille ja suuntasimme sieltä aika samointein Pringins:iin, muutama kilometri Nyonista. Siellä asetuimme piknikille ja halukkaat pääsivät Paulin kanssa purjehtimaan! Oli kyllä kerrassaan upeaa! Genevejärven vesi oli vaaleansinistä, kuin jostain lomaesitteistä. Lämmintäkin oli sen verran, että t-paita ja caprit riittivät, vaikka tuulenpuuska olikin kova.

Ensimmäistä kertaa elämässä minäkin pääsin sitten purjehtimaan! Oli kyllä melkoinen kokemus ja eniten ehkä nimenomaan tuon tuulen takia. Täällä on viime päivinä ollut todella kovaa tuulenpuuskaa ja Paulkin tänään mietti, lähteekö meidän kanssa, sillä kukaan ei ollut aiemmin purjehtinut. Matkaan kuitenkin lähdettiin. Ensimmäinen lähtöyritys epäonnistui. Vene teki kunniakierroksen pyörimällä kierroksen ja törmäsi laituriin... Tuossa vaiheessa Paul mietti uudelleen lähtemistä, mutta sanoi sitten keksineensä syyn, miksi kävi niinkuin kävi (selittikin syyn, mutten ymmärtänyt ;)

No, viimein siis pääsimme järvelle ja kaikki vaikutti loistokkaalta! Saimme purjeet ylös ja nautimme näkymästä: alpit, kirkas vesi, lämmintä... Ehkä vartin nautinnon jälkeen koimme kuitenkin pienen järkytyksen hetken, kun kaikista Paulin ohjeiden noudattamisista huolimatta vene oli kaatua. Itseasiassa oli enemmän kuin läheltä piti tilanne. Veneen toinen reuna meni jo sen verran alas, että vettä virtasi veneen lattialle. Vene teki tuon kallistuksen aika äkkiä ja siten emme edes kaikki ehtineet kallistuksen takia heti toiselle reunalle tasapainottamaan tilannetta ja tuloksena oli sitten märkiä takapuolia =D Onneksi selvisimme kuitenkin säikähdyksellä ja loput jyrkemmätkin kallistukset, vaikka ne tuntuivat hurjilta, olivat Paulin mukaan kuitenkin täydessä hallinnassa. Huoh. Mutta en silti heti unohda tunnetta, kun purje menee pään yli ja asento alkaa olla sellainen, että tuntee farkkujensa takapuolen kastuvan ja näkee ison valkoisen purjeen silmiensä edessä ja sen takana vain sinistä taivasta.... =D

Selvittyämme turvallisesti ja onnellisina takaisin rantaan, oli piknikin vuoro. Becky oli loihtinut paikalle muutamaa erilaista salaattia, kanaa yms. "pientä" syötävää jälkiruokaa unohtamatta. Mahat tuli todellakin täytetyksi ja sen jälkeen otimme siestan levittämillämme vilteillä :D

Illan alkaessa laskeutua siivosimme ja jälkemme ja osa porukastamme lähti vielä Beckyn ja Paulin luo katsomaan elokuvaa Ultimate gift. Paul valmisti popcornia ja näin katsoimme elokuvan.

Että näin tänne. Mukava viikonloppu takana. Tämän päivän seikkailut ovat kai verottaneet sen verran, että taidan suunnata sänkyäni kohden :) Mukavaa alkanutta kesäkuista viikkoa!

à bientôt

Ei kommentteja: