Puoli vuotta täynnä...

Ensin päivä, sitten kolme, kunnes viikko, kaksi viikkoa... Aika on kulunut sitten elokuun seitsemännen ja tänään olen ollut täällä puolivuotta (10 päivää lukuunottamatta). Ai, kysytkö miltä tuntuu? Ei miltään. Ei ainakaan mitenkään ihmeelliseltä. Tai jos jotain pitää kaivella, niin sanottakoon, että olen tyytyväinen, että aika on mennyt näin nopeasti, mutta samalla se myös aavistuksen kirpaisee. On vähemmän aikaa enää jäljellä edessä päin täällä vietettävänä kuin on takana. Paitsi jos minulle käy niinkuin kuulema jollekin Nicolaksen kollegalle: hän on asunut Sveitsissä jo yli kymmenen vuotta, tuli au-pairiksi ja jäi sille tielle. Mutta tuskin käy, ei kuulu ainakaan tämän hetkisiin suunnitelmiin :)

Tänä suurena puolivuotis-päivänä kuuluisi kai olla tehnyt jotain suurta ja juhlallista. No.. Juhlallisuuksista en tiedä, mutta tälle päivälle oli kyllä suunnitelma. Tarkoitus oli mennä yhden unkarilaisen kaverini kanssa Ranskan puolelle, n. puolen tunnin ajomatkan päähän täältä. Ette usko, jos kertoisin, mitä tekemään, joten kerron vasta sitten, kun on todisteita, että jotain minulle uutta olen tehnyt. Suunnitelmamme kun ei nimittäin toteutunut. Olen jo muutaman päivän potenut kurkkukipua ja nenäkin on vähän vuotanut. Viime yönä nukuin todella huonosti ja aina kun heräsin, nielaisukin sattui. Se taas sai minut pohtimaan vain sitä, että meneekö tämän päivän suunnitelma myttyyn vai lähtisinkö silti, vaikka olen vähän kipeä. Kello soi seitsemältä, viimein, katsottuani sitä kahdesta lähtien moneen kertaan. Olisin ollut valmis lopettamaan sängyssä pyörimisen, mutta olo oli aika kurja ja niinpä lopulta tartuin luuriin ja soitin kaverilleni, että en taida olla siinä kunnossa, että lähtisin mukaan. Harmitti kyllä, sillä olin odottanut tätä aamua, laittanut jopa vaatteita myöten illalla kaiken valmiiksi. Mutta peti kutsui.

Sen verran kuitenkin aktivoiduin tänään, että perhettäni auttaakseni lähdin heidän matkaansa kun he lähtivät asioille ja jäin Signy-centerin kohdalla pois, menin ruokakauppaan ja ostin meille illan fondue-leivät ja salaattia ja kävelin kotiin. Ei tainnut olla kuitenkaan päivän fiksuin veto, kotia päästyä oli aika huono-olo ja suihkun jälkeen painelin sänkyyn. Siinä sitten lepäilin lounaaseen asti ja lounaan jälkeen takaisin petiin. Ärsytti kyllä. Sairastaminen on ehkä yksi viho viimeisiä juttuja, mistä täällä (jos muuallakaan) nauttii ja viimestä paria viikkoa taakse päin katsoen, niin kaipaisin ennemmin ehkä jotain mieltä ylentävää kuin alentavaa. Mutta minkäs teet. Tauti iski ja pois se on sairastettava, niinpä ruoan jälkeen lopulta nukahdin tunniksi. Taisipa olla tällä suomi-neidolla pitkästä aikaa vähän kuumettakin. Torkkujen jälkeen olo oli parempi ja kun meille tuli tänään suomalais-belgialainen pariskunta vuoden ikäisen poikansa kanssa kylään, päädyin lähtemään heidän kanssaan pulkkamäkeen. Etukäteen kun tiesin, että kauan ei olla ja kun mukana on noinkin pieniä, niin meno ei voi hirmu railakasta olla eikä ollutkaan. Mukavaa meillä silti oli ja sieltä palattuani olo on ollut parempi kuin koko päivänä, vaikka kyllä flunssa vieläkin ytimissä tuntuu ;)

Että näin. Viime aikaisista, pienemmistä ja suuremmista, ehkä vastoinkäymisiksikin luokiteltavista jutuista huolimatta elämä menee eteenpäin ja suht hyvillä mielin täällä mennään eteenpäin. Mm. yksi koskettavimpia ja puhuttelevimpia juttuja oli tällä viikolla, kun sain maanantain crossLink au-pair porukalta lahjan, jonka he olivat keränneet kuultuaan viime viikon pienestä onnettomuudestani auton kanssa. Olen pitänyt ilmapiiriämme ja yhteishenkeämme maanantaisin todella hyvänä, mutta tämä oli jotenkin enemmän kuin edes olin osannut kuvitella. He kertoivat kuitenkin pohtineensa porukalla, kuinka minulle ei varmaan olisi haitaksi pieni lahja, ajatellen jo sitäkin, että joudun matkustamaan ennen lopullista Suomeen paluutani ainakin kerran Suomeen ja sitten tämä auto jne. Jotenkin aivan käsittämätöntä ja jotenkin kaiken tämän kautta on aiempaa enemmän voinut kokea, kuinka täällä ei olekaan aivan yksin ja aiempaa paremmin voin uskoa siihen, että kaikella vain on tarkoituksensa ja lopulta kaikki kääntyy parhain päin. Siihen luottaen, halauksin, täältä kaukaa teitä ikävöiden

assistentti Anna

p.s. Nicolas on antanut mulle uuden nimen ja olen nykyään hänen assistenttinsa kun olen viimein löytänyt uuden, erinomaisen kosketuksen aamupuuron keittoon ja lisäksi hänen aamuteensäkin on kuulema ollut erinomaista, puhumattakaan mitä tulee naisen tekemään takkatuleen tai muuhun vastaavaan. Täällä muuten nauretaan jo, jos jotain on hukassa, "kysykää Annalta, Anna tietää..." En tiedä miksi, mutta kieltämättä se on totta, olen useamman kerran tiennyt milloin kenenkin perheenjäsenen tavaroista paremmin kuin he itse - älkää silti luulko, että omistani tietäisin :)
p.p.s. ja tuosta kuvasta, se on tuore: tänään otettu kotikadultamme, jahka tunnistatte jo kotitaloni...