Se on viikko taas sunnuntaissa ja nopeasti tämä aika vain kuluu, vaikka aika normaalin arjen kuvioissa sitä on jälleen kerran pyöritty.
Omat fiilikset ja ajatukset ovat tällä viikolla ehtineet risteillä laidasta laitaan erinnäisistä syistä, joita en ala nyt sen enempää erittelemään. Tällä hetkellä kuitenkin ihan rauhallisin mielin, vaikka tosiaan kokonaisuudessaan on ollut pohdiskelu painotteinen viikko ja kaikki muu touhuaminen on tavallaan jäänyt kuin sen varjoon. Pohdiskelu ei kuitenkaan aina ole huono asia ja niinpä oikeastaan voisi sanoa, että tämän viikon pohdiskelujen jäljiltä on entistä enemmän sellainen olo, että täällä kuuluu olla ja täällä haluaa olla nauttimassa annetun ajan loppuun.
Mitä tällä viikolla olen sit touhunnut, niin voisi sanoa, ettei mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Maanantaina oli CrossLink ja siellä kävin. Tiistaina vietettiin relax-päivää Ann-Marien ja Anitan kanssa, kun Aksel oli suurimman osan päivää koulusta ja aktiviiteetin keksiminen hänelle jäi vähemmälle. Keskiviikona pyykkäsin ja torstaina ei mitään ihmeempää. Perjantaina kävin kielitunnilla ja olo on taas toiveikkaampi ranskan opiskelunkin suhteen kuin vaikka viime viikolla. Kielitunnin jälkeen tulin kotiin, söimme ja sitten vietin pari tuntia lastenvahtina, mikä oli aika helppoa hommaa, kun Akselilla oli kaveri ja Anita nukkui. Kun Ann-Marie tuli kotiin, vapauduin perjantai-iltapäiväksi ja lähdin Nyoniin, jossa olin sopinut nähdä suomalaista au-pair kaveriani Liisaa. Kävimme Liisan kanssa kahvilla ja nautimme siitä, oudostakin tunteesta, puhua suomea keskellä Nyonia. Liisa on ollut täällä vasta noin kuukauden ja puhuu ranskaa saman verran kuin minä syyskuussa. Liisa piti, että ranskan kielentaitoni on paljon parempi kuin hänen (mikä lienee kyllä kyseenalaista), mutta joka tapauksessa hän pyysi ja minä lupauduin hänen avukseen apteekkireissulle... Reseptillä kun piti hankkia mutta resepti oli Suomesta.
Täytyy kyllä sanoa, että nauruun ratkesimme apteekista ulos päästyämme. En tiedä, millaiset reseptit täällä ovat, mutta suomalaiset reseptit olivat kaiketi erilaiset ja niinpä.. Ette ehkä usko todeksi, mutta minä ja Liisa neuvoimme apteekin tädille, mitä hänen pitää reseptiin kirjoittaa annettuaan lääkkeen! Olisikohan Suomessa mennyt läpi?! Asiakas neuvoo apteekille... No. Täällä meni ja hyvä niin, jotta saimme asian hoidettua (kiitos myös, että joskus lääkehoidon kurssilla olen lukenut läksyni, jotta hieman tiesin jotain eikä tarvinnut jäädä jälkikäteen epäilemään, mahdoimmekohan varmasti olla oikeassa).
Näin siis. Ranskan kielisellä alueella kieltä osaamatta on ajoittain melko mielenkiintoista yrittää hoitaa asioita, mutta.. Selvitty on ja selvitä aiotaan loppuun asti :)
Tämä päivä on pyörähtänyt viikon päivistä ehkä nopeiten. Nukuimme kaikki suht myöhään ja aamupalan jälkeen aamutoimista selvittyämme, joskus puolenpäivän jälkeen lähdin Akselin ja Nicolaksen kanssa St Cergueen päin, talvimaisemiin. Kävimme pulkkailemassa ihan perinteiseen tapaan, mutta kokeilimme tuolla ylhäällä myös sellaisia muovirenkaita, jotka hissi veti ylös ja päästi ylhäällä irti mäenlaskuun! Jälleen kerran ei siis tarvinnut itse kävellä pulkkamäkeä ylös vaan hissi hoiti homman puolesta =D
Pari tuntia vierähti tuolla reissulla, hauskaa oli ja ehkäpä kaikki juokseminen ja peuhaaminen kävi myös hieman urheilusta, sillä hikikin tuli ja olo oli aika rätti kun taas istuimme autossa paluumatkalla. Tässä siis näin pikapuoliin jotain naputeltuna tästä viikosta. Seuraavaksi taidan suunnata suihkuun ja sitten kirkolle Nyoniin, jonka jälkeen olemme sopineet jatkavamme iltaa Salomén kanssa niinkin hienoon paikkaan kuin Mc Donald's. =D
1 kommentti:
Mukavaa viikkoa halusin vain toivottaa! <3:lla Laura
Lähetä kommentti