Sunnuntai

Enää yksi sunnuntai täällä vietettävänä ennen Suomi-lomaa! Ja tämän päivän jälkeen enää yksi maanantai täällä vietettävänä, ennen lomaa. Huoh. Se on kyllä niin, että aina kun maanantaista pääsee yli, viikko hurahtaa nopeasti. Sen olemme Ann-Marien kanssa yhdessä tuumanneet. Maanantait tuppaavat yleensä olemaan vähän sellaisia... kuinka sen sanoisi... Erittäin rentoja päiviä, jolloin orientoidutaan alkaneeseen viikkoon ;) Yökamppeet päällä kymmenen puoli yhdentoista aikaa hipsiminen kotosalla ei maanantaisin ole mitenkään harvinaista. Ah. Vaikka kaikilla asioilla on yleensä aina kaksi puolta ja niin täälläkin ololla ja elämisellä, niin silti... Kyllä tässä yksi päivä pohdin, että on tämä kyllä aika mukavaa ja rentoa elämää. Olla kotosalla päivät pitkät, vaihtaa yövaatteet siinä vaiheessa kun huvittaa jne. Alkaa kuulostamaan aika luksukselta, mutta kolikolla on toinenkin puoli: Kyllä täällä myös töitä tehdään. Vietän paljon aikaa lasten ja etenkin Anitan kanssa. Pyykkään kerran viikossa kaikki huushollissamme kertyneet pyykit. Laitan ruokaa 1-4 kertaan viikossa. Hoidan Akselin aamuisin koulubussille ja usein poiskin sieltä jne.

Yhteinen elo "vieraiden" ihmisten kanssa tuo myös kulttuurien yhteentörmäyksiä. En tarkoita tällä sitä, että ottaisimme täällä kovinkaan kovasti yhteen. Ei. Todellisuudessa emme ole kertaakaan riidelleet. Kaikilla on hyvät ja huonot päivänsä ja ei tietysti aina olla parhaimmillamme, mutta ei se meillä räiskyvämmin ainakaan aikuisten kesken näy. Lasten kiukunpuuskathan nyt ovat samanlaisia varmaan kaikkialla maailmaa ;)

Mutta niin. Elämä tällä hetkellä on aika tavallista ja innokkaimmat joulun ja loman odottajat lienevät me, jotka nousemme suurimman osan viikosta seitsemältä aamulla eli siis Aksel, Nicolas ja minä. Aksel odottaa joululomaa tietysti eniten joulun ja sen mukana tuomien lahjojen takia, niinkuin kaikki lapset. Öitä joulupukin tuloon on laskettu jo useaan otteeseen ja joulukalenterien luukkuja haluttaisiin välillä avata useampikin samana päivänä. Harmi vain, kun joulu ei silti tule nopeammin - jos tulisi, minäkin oisin jo avannut kaikkien kalenterieni luukut :) Nicolas nyt odottaa lomaa ihan töistä hetkeksi eroon pääsemisen kannalta ja minä... Ei tarvinne kertoa enää syytä, miksi sitä niin odotan... Vaikka toisaalta. Odottaminen on ehkä parasta, vaikka se onkin omalla tavallaan rasittavaa ja pitkältä tuntuvaa mutta ehkä silti pidän enemmän tulevan haaveilusta kuin menneiden kaipailemisista (ainakin tässä tilanteessa. Luulen, että mitä vähemmän haikailee elämästä siellä, sitä helpompaa on elämä täällä).

Hmm.. Kirjoitin viimeksi lauantai-iltana, joten mitään sen suurempia uutisia ei nyt ole kerrottavana. Eilinen kului aika rattoisasti, kävimme Mc donald'sissa syömässä ja olimme pitkälti kotona. Muu perhe kävi Juralla laskemassa pulkkamäkeä, mutta jäin kotiin, vaikka pulkkamäkikin houkutteli. Otin kuitenkin illalla taas auton lainaan ja menin Nyoniin ja Westlake churchiin. Pidän tuolla seurakunnassa vallitsevasta ilmapiiristä yleisesti ja toki siinäkin mielessä on mukava siellä käydä, että siellä on yleensä jonkin verran myös muita au-paireja.

Eilisestä voisi silti kertoa ehkä parikin juttua. Ensimmäisenä ehkä sananen liikenteestä (se koskee kyllä muutakin kuin eilistä ;). Siitä on pakko mainita, nyt kun muutaman kerran on sinne itsekin eksynyt autolla lähtemään. Täällä tonttuja liikkuu myös liikenteen keskellä. Haluaisinpa vain kuulla jonkun autokoulun (ainakin suomalaisen sellaisen) kommentteja kun ihmiset ajavat täällä. Sinällänsähän liikenne on helppoa ja melko samanlaista kuin Suomessa. Ajetaan oikealla ajokaistalla jne. Ensimmäinen huomiota herättävä juttu on kuitenkin vilkkujen käyttö: niitä käytetään miten sattuu, jos käytetään. Siten siis liikenneympyrään on vähänkin vilkkaamman liikenteen aikana suorastaan ärsyttävää yrittää pyrkiä, kun autoja tulee ja menee jatkuvasti ja sitten suurin osa ei tosiaan näytä vilkkua tai.. Jos näyttää, näyttää siinä vaiheessa kun on vasta menossa ympyrään. Tarkoitan siis sitä, että jos ympyrästä pitäisi mennä vasempaan, niin vilkkua väläytetään ympyrään pyrittäessa vasemmalle, vaikka koko ympyrä pitäisikin vielä kiertää. Todella mielenkiintoista touhua, mutta alan tottua ja toisaalla pikku juttuja, ärsyttäviä sellaisia vain. Mainittakoon myös tämän seudun ihmisten ansioksi se, että he eivät ihan äärimmäisesti käytä tööttiä. Toisin oli viikko sitten Zurichissa. Siellä liikenne tuntui jotenkin todella sekavalta ja töötin soittoa kuuli vähän väliä.

Sitten toiseen mielessäni olleeseen juttuun, joka liittyy lähemmin eiliseen. Menin siis Westlake church:iin. Olin pari minuuttia myöhässä, kun parkkipaikan löytyminen otti hieman aikaa. Kirkko on sunnuntaisin ollut aina täysi, kun olen siellä ollut. Niin tälläkin kertaa ja siten siis istumapaikka oli otettava sieltä, mistä sen tullessani löysin - ei siis mahtunut enää ottamaan paikkaa vaikka muiden au-pairien kanssa samalta riviltä. No niin. Sain sitten istumapaikan ja siinä sitten istuin. Kokouksen lopussa satuin sattumalta juttusille kahden vähän vanhemman rouvan kanssa, jotka olivat istuneet edessäni. Toinen näistä sitten kysyi, että olenko ruotsalainen. Vastasin sitten tietysti niin kuin asia on. Enempää en ehtinyt sanoa, kun hän sanoi, että "skandinaviasta kuitenkin?" En tiedä, mistä hän oli tuon päätelmän tehnyt, mutta vastasin myöntävästi ja sanoin, että Suomesta. Hän sitten jatkoi ja kyseli mistä päin. Niinpä sitten kerroin, että läheltä Jyväskylää ja olin varautumassa jatkamaan selittämistäni siitä, missä Jyväskylä sijaitsee kun tämä vanhempi ruotsalaiseksi osoittautunut rouva huudahtaa (englanniksi) "ah, tiedän kaupungin. Poikani on naimisissa suomalaisen naisen kanssa ja asuu siellä päin" :) Kovin sen paljoa enempiä emme jutelleet, hän lykkäsi käyntikorttinsa käteensä ja tiemme erkani. Illasta jäi silti jotenkin tosi kiva mieli ja erityisesti ehkä tuon ruotsalaisrouvan ansiosta. Vaikkemme sen enempää jutelleetkaan ja en oikeastaan tiedä, miksi ottaisin häneen erikseen enää yhteyttä, vaikka hän Sveitsissä asuukin, niin... silti.

Tutustuin eilen muuten myös yhteen uuteen, nuoreen naiseen. Sveitsiläiseen, joka on asunut Amerikassa joitakin vuosia. Hänen ilonsa teidän olisi pitänyt nähdä kun hän kuuli, mistä päin olin. "Oi, Suomesta! En ole koskaan tavannut ketään ihmistä, joka olisi Suomesta!" Hmm.. Itselleni tuli hassu olo, toinen kun oli niin innostunut ja utelias, mutta samalla jäin myös ihmettelemään.. Eivät suomalaiset näillä seuduin mikään ääri harvinaisuus ole. Kohtasin niitä jopa lauantaina Nyonissa kaupassa ollessani eikä se ollut ensimmäinen kerta, kun kaupoilla kohtaan suomalaisia. Mutta niin.. Olin harvinaisuus ja ainutlaatuisuus tälle sveitsi-tytölle, tuntui hieman huvittavalta ;)

Nyt täytyy kuitenkin lopetella tällä erää ja eipähän tässä nyt mitään ihmeempää jatkettavaa nyt olisikaan. Ryhdyn seuraavaksi omenasoseen tekoon, Anitalle. Sitten Anita toivottavasti piakkoin herää päiväuniltaan ja lähdemme nauttimaan Sveitsin lumettomasta talvesta, jossa kerrankin paistaa aurinko. (Okei, ei tämä ihan lumeton ole. Meitä ympäröi lumihuippuiset Alpit ja Juravuoret)

à bientôt!


ps. ajatella, voin sanoa tulevani ensi viikolla Suomeen!!! =D Joko saan sanoa, nähdään ehkä ensi viikolla...