lauantai 6. joulukuuta 2008

Itsenäisyyspäivä ja Saint Nicholas

13 yötä jouluun on. Tänään koti Suomessa lienee liehunut liput. Täällä päivä on ollut tavallinen tai siis melkein tavallinen, talvinen lauantai (lue: vesisateinen ja kolea keli). Tänään on kuitenkin ollut myös Saint Nicholaksen päivä ja sen kunniaksi Akselin huoneen oveen oli yön aikana ilmestynyt kaksi joulusukkaa. Toisessa oli yllätys Saint Nicholaksen päivän kunniaksi Akselille ja toisessa minulle. Sain kaksi suklaalevyä, sveitsiläistä :) Tätä kirjoitellessa toinen levyistä on jo huvennut puoliksi, sattuneesta syystä.

Lauantai päivän kunniaksi otin tänään perheen pienemmän auton lainaan ja ajoin Nyoniin. Kaupungilla menikin sitten helposti nelisen tuntia, kun aluksi tein jouluostoksia ja sitten näin Beckyä, samaista Beckyä, joka on niitä au-pair juttuja järjestämässä. Hän laittoi tällä viikolla viestiä ja halusi tarjota kahvit, joten kävimme sitten "kahvilla", kumpikaan ei kyllä kahviin koskenut vaan Becky joi teetä ja minä kupillisen kaakaota. Oli kyllä mukava jutella rauhassa ja vaikka englannin kielessä on itselläni vielä paljon varaa oppia, niin oli silti kiva huomata, etten joutunut enää niin moneen kertaan kysymään "anteeksi kuinka?" tai itse takeltelemaan ja selittämään, mitä tarkoitan.

Itsenäisyyspäivän illan suunnitelmani menivät sitten uusiksi. Taisin jossain vaiheessa mainita, että viettäisin iltaa samojen tyttöjen kanssa kuin viime viikonloppuna ja pitäisimme fondue kestit. Se suunnitelma meni kuitenkin myttyyn. Lastenvahtina olin silti alkuperäisen suunnitelman mukaan, kun Ann-Marie ja Nicolas menivät Nicolaksen suomalaisen kollegan luo itsenäisyyspäivän drinkille. Sain lapset nukkumaan suht helposti. Akselilla oli yhden kaverinsa synttärit tänään, joten hän oli valmis tapaus unten maille jo yhdeksän aikaa. Anita puolestaan otti päiväunet alkuillasta ja unen saaminen illasta meinasi olla takkuista. Jalka meni pinnasängyn pinnan väliin ja mikään ei oikein sujunut. Kymmenen maissa Anitakin kuitenkin nukahti lopulta, lahjottuani häntä vielä tilkkasella lämmintä maitoa :)

Sen jälkeen olenkin tämän pari tuntia saanut viettää omassa rauhassa. Laitoin kynttilät palamaan, neuloin ja katsoin Pekkoa tietokoneelta. Söin myös niin Pandan suklaata kuin sveitsiläistä suklaata. Tällainen itsenäisyyspäivä siis täällä.

Saavutimme täälläkin juuri sunnuntai-päivän puolen, joten taidan lopetella ja hipsiä nukkumaan.

à bientôt

Ei kommentteja: