Home

Täällä sitä taas, Signyn pienessä kylässä. Sen kunniaksi uudistin ulkoasua, jotta joku jaksaisi yhä tulla lukem... siis että itse jaksaisin tänne yhä välillä kirjoitella ;)

Saavuin tänne eilen iltana vähän seitsemän jälkeen. Matka meni mukavasti, joskin viimeinen 1½ tuntia tuntui jokseenkin pitkältä. Jotenkin siinä vaiheessa oli kyllästynyt jo lukemiseen, mutta hyvää asentoa torkkumisellekaan ei oikein löytynyt. Lentokentällä Aksel ja Nicolas olivat jo vastassa ja Akselilla odottavan aika oli kai erityisen pitkä, sillä hän sanoi odottaneensa isänsä kanssa minua kentällä jo tosi kauan. Lento oli kuitenkin ajoissa ja kaikki meni suhteellisen sutjakkaasti, joten todellisuudessa en usko heidän kovinkaan kauan olleen odottamassa.

Sveitsi vastaanotti minut talvisessa kelissään: vesisateessa. Aivan niin kuin elokuussakin tänne tullessani, vettä satoi - sillon tosin oli kesä, mutta silti. Sade kuin sade. Kotona kaikki oli kuitenkin niin kuin aina ennenkin. Englannin sanoja hain ajomatkan aikana lentokentältä kotiin jonkinverran, mutta illalla pelatessamme Akselin mamilta saamaa lautapeliä, juttu luisti Ann-Marien ja Nicolaksen kanssa englanniksi jo melkein samaan tapaan kuin ennen lähtöäni. Niin. Joulupukin jättämien lahjojen ihastelussa vierähtikin eilisilta Akselin kanssa suhteellisen nopeasti. Lisäksi söimme melko myöhällä ja täkäläiseen tapaan rauhassa (lue: pitkään ;)

Jo autossa istuessani ja kuunnellessani Akselin ja Nicolaksen keskustelua (ranskaksi) tajusin tavallani kaivanneeni jo tänne ja elämää täällä, vaikka loma Suomessa olikin tervetullutta vaihtelua ja oli ihana nähdä monia tuttuja ja rakkaita ihmisiä. Tämän päivän puolella fiilikset ovat sitten olleet ehkä jo ristiriitaisempia, mutta... On kai vain koitettava pitää negatiiviset ajatuksensa kurissa. Niille periksi antaminen tai liika haaveilu siitä kaikesta, mitä Suomessa on, ei edesauta jaksamista ja olemista täällä. Ja kun todellisuudessa täällä on kuitenkin tällä hetkellä monta mukavaa asiaa. Seurakunta, maanantai-illat au-pairien kanssa ja yleensäkin tekemisissä olo toisten au-pairien kanssa on tällä hetkellä asioita, joista en halua luopua, joista nautin ja joita ehkä jopa pikkaisen ehdin lomallani Suomessakin väliin ajatella.

Hmm. Näin siis. Suomessa vietetty loma oli kuitenkin todella mukava. Suomessa pitkälti päiviä hallitseva pimeys ei kyllä ilahduttanut, jotenkin yhtäkkinen hyppäys niin "lyhyisiin päiviin" tuntui todella oudolta, vaikka toisaalta... Nyt päivät tuntuvat täällä (niin fyysisesti kuin henkisesti ;) jokseenkin pidemmiltä kuin siellä. Tai ehkä kyse on vain käynnistysvaikeuksista. Nicolaskin on vielä lomalla, joten ihan normaalissa arjen rytmissä emme vielä ole. Tuliaisina Suomesta kannoin tänne mukanani paljon suklaata - vaikka tämä on melkein suklaan synnyinmaa, ei täältä pandaa ja fazeria löydy (tai ehkä juuri siksi). Ruisleipää ja karjalanpiirakoitakin tuli tuotua, samoin kuin suomenkielistä lukemista. Pahanmakuisimmat ja inhottavimmat tuliaiset tulivat itselleni: yskä ja nuha ja varmasti niistä johtuva äänenkäheys.

Ai niin. Jottei unohdu mainita. Vaikka kävelykisan voittaja ja häviäjät ovat jo selvillä, niin mainittakoon silti vielä Anitan kävelystä. Joululoman aikaan Anita on jättänyt tuet enemmän taakseen ja viipeltää nyt jo suhteellisen reipasta vauhtia paikasta toiseen - viipelsi ennen lomaakin mutta nyt vieläkin vauhdikkaammin kun ei tarvitse enää seiniä pitkin mennä. Niin ja sanokoon kuka mitä vain, mutta uskoni siihen, ettei Signyyn sada lunta, alkaa horjua. Tänään täällä on nimittäin jälleen valkoinen räntäsade verhonnut maan ja nyt sitä on saatu jopa niin paljon, että meillä sekä jopa Signy centerissä on saatu päivän aikana kärsiä sähkökatkoksista, lumen (rännän) kasaannuttua liiaksi linjojen päälle.

Tällainen päivä siis vuoden 2008 viimeinen päivä täällä. Uusi vuosi on tätä naputellessa jo vaihtunut. Isäntäperheeni on kuitenkin yhä tuossa naapurustossa, jossa itsekin vietin suurimman osan illasta ja alkuyöstä. Meidät oli kutsuttu sinne illalliselle ja toki vastasimme kutsuun. Pöytä oli kauniisti katettu ja olen ennenkin maininnut tuosta naapurimme talosta, kuinka kaunis se sisältä on eikä se kauneus ole sitten viime kerran mihinkään karannut. Ruoka oli... no, ensimmäistä kertaa täällä ollessani sanoisin, että hieman eksoottista makuuni. Kaiken kaikkiaankin ilta oli taas yksi uusi kokemus ja muisto uuden vuoden vastaanottamisesta. En oikeastaan osaa oikein selittää, mutta voitte toki itse kuvitella tilanteen: pieni loma kotokotona, sitten hyppäys taas tänne ja heti seuraavana päivänä jo naapuriin illalliselle ranskan kielisten joukkoon, jossa itse et ymmärrä puheesta mitään ja kun muut eivät mainittavammin puhu englantia (isäntäperhettä lukuunottamatta) niin kontaktien luominen puolin ja toisin on enemmän kuin haastavaa. Siinä sitten istut, maistelet ainakin kolmet ellei neljät erilaiset viinit, sillä onhan aperitiivin kanssa eri viini kuin ruoan kanssa ja juustotarjottimen kanssa eri viini kuin pääruoan tai jälkiruoan kanssa - ja siis ihan oikeasti, jälkiruoallakin juotiin viiniä. Ettei uusi kokemus ja seikkailu vain jäisi liian lyhyeksi, niin tietysti pääruokakin on jotain erilaista kuin mihin päälle kaksikymppinen, suomalainen nuori nainen on tottunut. Syötiin graavilohta (mikä olikin oikeastaan ainut jo ennestään vanha tuttu), katkarapusalaattia, artisokka-salaattia ja tottahan toki jotain sellaistakin, josta ei oikeastaan valjennut, mitä se oli.

*Syvä huokaus* Porukassakin voi tuntea itsensä yksinäiseksi ja tänään ehkä illallisella hieman koin niin. Vaikka ilmapiiri olikin suht rento ja ihmiset mukavia, niin siitä ei pääse mihinkään, ettenkö olisi useamman kerran ehtinyt mielessäni ajatella Suomea ja ystäviä ja rakkaita siellä. Huh, mutta kello on jo paljon, kärsin flunssasta ja väsyttääkin, joten täytyisi kai alkaa nukkumaan.

Hyvää ja onnellista vuotta 2009 jokaiselle! Pidetäänhän yhteyttä ja antakaahan tekin kuulua vaikka mailitse omista kuulumisistanne. Niitä on aina mukava lukea ja jotenkin erityisen tärkeiksi ne muodostuvat, kun itse on kauempana.

à bientôt!