tiistai 9. joulukuuta 2008

Perun sanani

Maanantaista yli pääseminen ei sittenkään - ainakaan aina - tarkoita sitä, että loppuviikko sujuu kuin huomaamatta. Ehkä odottavan aika on pitkiä ja silloin mikään ei voi sujua nopeasti.

No, ollaan sentään jo keskiviikossa ja arki sujuu tavallisissa kuvioissa. Akselin vientiä ja hakua bussipysäkiltä, ruoanlaittoa, pyykkäystä, leikkimistä jne. Joulun odotus polttelee täällä jo muidenkin mieliä ja lähes poikkeuksetta olen aamuisin Akselin ja Nicolaksen tiedonlähde, kertomaan kuinka monta yötä jäljellä, kun heistä yleensä jompikumpi sitä kysyy. On tullut ehkä jo mainituksi, mutta kukaan talonväestä ei ole viettämässä joulua täällä. Joulua on silti laitettu meilläkin. Sunnuntaina Westlakessa ollessani huoneeseeni oli peilin ympärillä ilmestynyt jouluista nauhaa (on sillä varmaan fiksumpikin nimi, mut en nyt keksi) kera pienten valojen. Myös Akselin ja Anitan huoneeseen oli ilmestynyt lisää joulukoristusta ja olohuoneeseen joulukuusi koristeineen. Piparkakkutalon askartelimme Akselin kanssa maanantaina ja täytyy sanoa, että talonrakennus ainakaan piparkakku muodossa ei ole alaani! Hajotin yhden päätyseinän (teimme siis valmiista palasista) ja muutenkin homma oli takkuista. Talo valmistui kuitenkin ja ainakin miesväki oli tyytyväinen, mutta se onkin ensimmäinen piparkakkutalo, joka on heidän kotonaan tehty.

Tällaista täällä siis tällä erää. Tänään Aksel ja Ann-Marie ovat menossa naapuriin pikkuleipiä leipomaan. Anita todennäköisesti nukkuu päiväunia silloin, joten itse jään sitten kotiin ja voi olla, että pyykkiäkin on vielä laitettavana kun en ole vielä urakkaani aloittanut. Huomenna on au-pair treffit ja niitä vietämme pikkujoulujen merkeissä. Lauantaina on maanantai-iltojen porukan pikkujoulut, joten pikkujouluja saa viettää täälläkin. Mukavaa sinällään, sillä kyllä Suomessakin on viime vuosina ainakin jonkun porukan pikkujouluihin tullut osallistuttua.

Palailemisiin ja nähdään pian!

Ei kommentteja: