Zürich

Niin se sitten viikonloppu taas vierähti. Oli taasen aika perjantai-iltana pakata reppu, lauantai-aamuna noustava ajoissa ja rahdattava itsensä Nyoniin, josta matka jatkui kohti Zurichia.

Tämä reissu oli siis jälleen Beckyn ja Paulin järkkäämä, samaisen pariskunnan, jotka järjestivät meille au-paireille elokuva-viikonlopun marraskuun alussa, joiden kotona kokoonnumme maanantaisin ja jotka vastaavat myös torstai-iltojen au-pair treffeistä. Kiitos siis heille jälleen kuluneesta ja aivan mahtavasta viikonlopusta!

Reissaamisista ainutlaatuisimpia tekee ehkä pienemmät ja suuremmat yllätykset ja elämykset. Niitä mahtui meidänkin viikonloppuun. Matkustimme 30 au-pairia + Becky ja Paul Zurichiin yhdellä pikkubussilla, yhdellä isolla ja kahdella pienemmällä henkilöautolla. Heti menomatkalla yhteen pienemmistä henkilöautoista tuli jokin vika tai ongelma. Autoalan sanastoni englanniksi (jos suomeksikaan) ei ole järin kehuttava, joten älkää kysykö, mistä ongelmasta mahtoi olla kyse. Sen verran kuitenkin ymmärsin, että korjaamattomana tuo ongelma olisi voinut saada isommatkin vahingot aikaan. Pienen järkyttävän hetken ehdimme jo pelätä, että tuo au-pair, jonka autosta oli kyse, joutuisi lähtemään takaisin Nyonia päin, sillä Zurichiin autolla olisi liian riskialtista lähteä, kun takaisinkin pitäisi tulla (ja olimme sillä hetkellä vielä lähempänä Nyonia kuin Zurichia). Joku ystävällinen ohikulkenut autoilija oli kuitenkin pysähtynyt tienvarteen kysymään, mikä auton kanssa oli ongelmana. Tämä samainen ohikulkija oli myös sitten sattunut tietämään läheltä sen hetkistä paikkaa korjaamon, joka oli auki myös lauantaisin!

Joskus sanotaan, että huomaamattamme saamme pitää vieraina enkeleitä. Tämä ohikulkenut autoilija lienee ollut meidän viikonloppumme enkeli. Auto saatiin korjattua, vaikka hintaa sille tuli ja perillä Zurichissa oltiinkin pari tuntia myöhemmin alkuperäisestä laskelmasta. Meillä ei kuitenkaan varsinaisesti ollut kiire mihinkään, joten mitään sen suurempaa vahinkoa ei siis päässyt tapahtumaan.

Zurichissa menimme ensimmäisenä majapaikkaamme, kansainväliseen nuorisohostelliin. Saatuamme tavarat huoneisiimme, saimme lähteä vapaasti kaupungille ja seuraava yhteinen kokoontuminen sovittiin sunnuntai-aamulle. En ennestään tuntenut reissumme porukasta juuri ketään paremmin. Kanadalaisen Jessican kanssa olimme kyllä elokuvaviikonloppuna tavanneet ja viettäneet aikaa, samoin amerikkalaisen Dovinin ja saksalaisen Julien olen maanantai-illoissa tavannut. Sama tilanne lieni mainitsemillani tytöillä, joten pyörimme sitten viikonlopun nelistään ja meillä oli enemmän kuin mukavaa.

Lauantaina lähdimme ensitöiksemme kiertelemään Zurichia. Siinä se päivä sitten vierähtikin, kun kävimme joka vuotisilla suurilla joulumarkkinoilla rautatieasemalla, kolusimme yhden kirkon torniin ahtaat kierreportaat (ylös oli suht helppo mennä, alastulo olikin asia erikseen, mutta selvisimme) jne. Täytyypä mainita myös, että kävelymatkamme kyllä keskeytyikin muutamiksi minuuteiksi, kun eksyimme keskelle kommunismi-aiheista mielenosoitusta (en ymmärrä saksaa, joten tarkemmin en tiedä mistä oli kyse). Illalla etsimme ruokapaikka varmaan lähemmäs tunnin, sillä kaikki ravintolat tuntuivat olevan tupaten täysiä ja pöytää olisi useimmissa saanut odottaa ainakin tunnin. Osa ruokapaikoista oli myös budjetillemme liian kalliita. Lopulta kuitenkin löysimme yhden ravintolan, oikeastaan saman, mihin ensimmäisenä menimme, mutta käännyimme takaisin kun kuulimme että saisimme odottaa ainakin ½h eikä listalla ollut fondueta (porukassamme oli pari, jotka eivät olleet syöneet fondueta ennen ja olisivat halunneet maistaa, se jäi nyt sitten kokeilematta kuitenkin).

Ruoan jälkeen kävelimme vielä kaupungilla jonkin verran, kunnes joskus puoli yhdeltätoista olimme jälleen hostellilla ja kävimme nukkumaan. Yö meni mukavasti, joskin heräsimme keskellä yötä, kun naapuri huoneessa pidettiin juhlia. Nukuimme kuitenkin uudestaan kunnes jälleen... Kuudelta aamulla heräsimme. Tällä kertaa syynä se, että jotkut hostelliasukkaista olivat lähdössä ja... he nyt sitten lievästi sanottuna pitivät ääntä käytävässä suihkuvuoroista ja/tai jostain muusta sellaisesta.

Pieniä koomisia tilanteita riitti myös lisää. Muistan kyllä lauantaina kuulleeni kyllin selvästi, että lähdemme sunnuntaina "nine thirty" (puoli kymmenen). Jostain syystä se kääntyi kuitenkin ajatuksissani puoli yhdeksäksi ja voitte arvata sitten, kuka oli pystyssä ja syönyt aamupalansa jo paljon ennen muita. Onni kuitenkin, että aika sotku meni näin päin eikä niin, että olisin ollut vielä koisimassa muitten tehdessä jo lähtöä ;)

Sunnuntaista täytyy sanoa, että se oli reissumme kohokohta, ehdottomasti! Menimme nimittäin n.20-30km päähän Zurichista, Alpamareen, joka on Euroopan suurin vesipuisto. Sisäänpääsy maksu, joka sisältyi kyllä jo viikonloppumme hintaan, oli kieltämättä suhteellisen arvokas (vähän päälle 20euroa). Sillä hinnalla sai olla sisällä kuitenkin 4 tuntia ja voin sanoa, että neljä tuntia kuluu harvoin yhtä nopeasti. Puisto oli kertakaikkiaan mahtava. Tuntuu jotenkin lattealta yrittää edes selittää, millaisesta paikasta oli kyse. Ja en tiedä, kuka minua vähänkään enemmän tunteva uskoo, mutta jokatapauksessa.. Minäkin löysin sisäisen vesipetoni ja valehtelematta sunnuntaina tuli laskettua enemmän kuin 10 vesiliukumäkeä. Vauhti oli kova. Välillä jotkut mäet piti laskea sellaisilla ilmatäytteisillä uimarenkailla ja nekin kellahtivat (minä mukanaan) välillä matkan lopuksi ylösalaisin. Parasta antia olivat ehkä liukumäet, joita laskiessa kävi välillä haukkaamassa raitista ulkoilmaa, kunnes palasi taas sisätiloihin. Myös parin kanssa laskettavat mäet olivat kokemus sinällään. Nyt tiedän myös sen, ettei Jyväskylän AaltoAlvarin aaltoallas ole kuin pieni palanen siitä, mitä se voisi olla. Olen nimittäin ollut nyt todellisessa aaltoaaltaassa!

En tiedä, auttaako se käsittämään koko vesipuiston hienoutta yhtään enempää, mutta luokittelisin tämän kokemuksen lähelle samaa, kuin elokuussa käymämme Interlaken reissu ja käyminen "Euroopan huipulla", yli 3000m korkeudessa. Nyt emme käyneet 3000m korkeuksissa, mutta paikka oli yksinkertaisesti todella hieno, siisti ja vesipuistossa todella viihtyi. Siitä kertonee sekin, että sunnuntainen vesipuisto elämys on myös hymyilyttänyt vielä tänäänkin ja sitä paikkaa jäi ikävä. Toivottavasti sinne voisi vielä joskus päästä.

Ennen kotiinlähtöä reissuumme mahtui vielä pieniä seikkailuja. Ehdimme Alpamaren jälkeen vielä pariksi tunniksi kaupungille ja kävimme sitten joulumarkkinoiden yhdessä teltassa valmistamassa itse kynttilän/kynttilöitä. Niiden tekemiseen vierähti kuitenkin aikaa ja ryhmälleni tuli "hieman" kiire ennättää parkkipaikalle, johon olimme kokoontumisen sopineet. Päätimme nopeuttaa kulkemistamme parkkipaikalle raitiovaunulla. Pahaksi onneksemme kukaan ei kuitenkaan kertonut paikallisesta joulukadun avajaisista ja siitä, ettei ratikat kulje normaalia reittiään. Niinpä meidän valitsemamme ratikka ei mennyt lainkaan sinne päin kun piti vaan päinvastoin.. Kauemmaksi. Tajusimme tämän onneksi nopeasti ja jäimme pois heti kun mahdollista. Kävelymatkaa (tai toisinsanoen juoksumatkaa) tuli kuitenkin kiitettävästi. Emme ehtineet surra sitä kuitenkaan kovinkaan, sillä juostessamme Zurichin keskustan halki, näimme palasen joulukadun avajaisista ja se vaan oli jotain! Oli torvisoittokuntaa kulkueessa, joulupukkeja, pyhään Nikolaukseen liittyviä juttuja, hevoskärryjä, joulupukin raitiovaunu ja paljon paljon muuta. Väkeäkin oli kyllä todella paljon ja etenemisemme hidastui aika paljon, sillä paikallaan seisovan väkijoukon keskellä on hankala juosta. 20 minuuttia olimme lopulta myöhässä sovitusta tapaamisajasta, mutta se oli kaikille okei, sillä olimme juostessamme kuitenkin soittaneet olevamme myöhässä.

Niin siis saavuimme illalla Nyoniin ja joskus puoli kymmenen aikaan olin kotona. Lapset olivat jo nukkumassa, mutta siinä tovin sitten Ann-Marien ja Nicolaksen kanssa vielä juttelimme, sillä oli kuitenkin viikko siitä, kun viimeksi olimme olleet kaikki koolla. Söimme myös sellaisia pähkinäisiä Brasilian herkkuja, joita Nicolas (Ann-Marien ja minun ehdotuksesta toi tuliaisina) ja jotka minulle olivat oikeastaan ennestään jo tuttuja. Mukavaa oli ja väsyneenä, mutta onnellisena kömmin nukkumaan.

Tämä viikko onkin alkanut nyt sitten hieman väsyneenä, mutta kohtuullisen mukavasti. Sainhan avata Mauri Kunnaksen kalenterista yhden luukun, kiitos siitä kahdelle rakkaalle ystävälleni. Lisäksi avasin luukun myös Sveitsi-adventtikalenterista (joka on kyllä valmistettu Saksassa, mutta se olkoon sivuseikka). Aamupalan jälkeen vietyäni Akselin bussipysäkille nautin myös pienen makoisan hetken, siitä kiitos kahdelle pienemmälle ystävälleni ja heidän vanhemmilleen. Joulukuusta taitaa tulla aika mukava kuukausi ;) Sanoisinko paras? No, jätetään arviointi sikseen. Joka kuukausi täällä on omalla tavallaan ollut hieno enkä malta olla näkemättä sitäkin, mitä kevät tuo tullessaan, vaikkakin elämä täällä onkin jo ehtinyt olla hyvinkin arkista ja montaa mukavaa ihmistä ja asiaa on iso ikävä. Sitä ikävää kuitenkin tulen 18 yön päästä lievittämään kymmeneksi päiväksi.

Sitä odotellessa availen kuitenkin kalenterieni luukut, syön suklaata, poltan kynttilöitä ja neulon salaisuuksia. À bientôt!