Miten se olikaan... Oliko ajatukseni kertoa elämästä ja kuulumisistani täällä vai laskelmoida aikaa Suomeen tulolle. No, joka tapauksessa se nyt vain on fakta, että elämään täällä on jo hyvin tottunut ja sopeutunut, mutta ajatus lomasta tuntuu jo todella hyvältä ja siksi olen jo viimeisen viikon laskenut öitä lähtöpäivään. Tätä kirjoittaessa on 30 yötä ja melkein 3o päivää, sillä tästä 30. päivän iltana minä sitten lähden täältä vähäksi aikaa sinne kauas, toivottavasti hankien keskelle. Niin ja mitäpä oikeastaan pahoittelemaan tätä laskemista blogituksissani, sillä oikeastaan kuukauden päässä siintävä loma on tällä hetkellä jo yksi päällimmäisenä mielessä olevia asioita. Toki ennen lomaa on vielä monta asiaa koettavana ja elettävänä. Sillä vaikka loma houkuttaakin, niin sen kustannuksella en haluaisi kuitenkaan jättää väliin tämän kuun loppupuolella häämöttävää viikonloppureissua Zurichiin tai joulukuulla siintäviä pikkujouluja au-pair treffeillä.
Mutta mitä viime päiviin täällä... Olen aktivoitunut hieman ranskan luvuissani. Se ei tiedä sitä, että osaisin kieltä yhtään paremmin, mutta olen avannut sitten viime perjantain kielitunnin jälkeen kirjani kai pariinkin otteeseen ja läksytkin olen jo tulevaa perjantaita varten tehnyt, vaikka yleensä teen ne viimeisenä iltana. Voin myös kertoa teille, että vaikka sanavarastoni onkin vähäinen enkä paljoa puhu enkä ymmärrä, niin silti koin jonkinlaisena saavutuksena sen, että kävin tällä viikolla Akselin kanssa ostamassa pölyimurin pusseja. Voiton tunnetta lisäsi se, että samanlaista pussipakettia kuin meillä kaapissa oli, ei löytynyt kaupan hyllyltä ja oli siis selvitettävä asiaa myyjän kanssa - ranskaksi. Selvisinpä vielä ilman sen suurempia kommelluksia ja nyt meillä on sitten imuripusseja.
Viime päivien kuulumisiin lukeutuu myös flunssa, joka on täällä saanut kouriinsa erityisesti meidät tytöt (Anitan, Ann-Marien ja minut). Kurkku on ollut kipeä ja eilinen sujui hyvinkin hiljaisissa merkeissä, kun olimme naisväellä kotosalla, Ann-Mariella oli kurkku hieman kipeä ja minulla hieman enemmän (sen verran, että puhuminen sattui), joten... Keskustelimme eilen ehkä vähiten, mitä vielä minään muuna päivänä tähän asti. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että olemme pääsemässä taudin kanssa voiton puolelle. Toivottavasti myös todella niin, sillä lauantaina olisi tarkoitus juhlia Anitan 1-vuotissynttäreitä.
Anitasta puheenollen. Lienee paikallaan päivittää kävelyn edistymistä. Kysehän on siis edelleen siitä vedonlyönnistä, milloin Anita kävelee 5 askelta ilman tukea. Minä olen hävinnyt jo "ajat sitten", Ann-Mariella on vielä toivoa, sillä Nicolas on veikannut vankasti, ettei Anitan kävele ennen yksi-vuotis syntymäpäiväänsä. Eilen illalla Anitaa ei nukuttanutkaan vielä perinteiseen uniaikaan ja taisi mennä meiltä aikuisiltakin unihalut hetkeksi aikaa, kun innostuimme touhuamaan Anitan kanssa. Nyt voisi sanoa, että Anitan ensimmäiset 5 askelta on enää ajankysymys, sillä eilen Anita käveli parhaimmillaan 4 askelta ilman tukea! Voi olla, että 5:kin, sillä Anita oli kävellyt itse sohvan reunalta pöydän kulmalle, mutta näitä horjuvia askelia ei ehtinyt kukaan alusta loppuun nähdä ja laskea, joten ei ole todisteita. Saan siis odottaa vielä hetkisen ennen kuin tiedän, kuka valmistaa kanssani joku viikonloppu 3-ruokalajin illallista ;)
Jospa tässä nyt kuitenkin tällä erää. Kiitos kirjeistä ja maileista, joita olen tällä viikolla saanut niin Englannista kuin kotoisammasta Jyväskylästäkin sekä myöhästyneestä synttäri- ja etukäteisjoululahja paketista korttien kera. Ne ovat osuneet sopivasti tulemaan eripäivinä kaikki ja siten olen siis päivittäin saanut availla minulle saapunutta postia, mikä on ollut mukavaa. Kaikki tuollaiset pienimmätkin yllätykset sähköposteista perinteisiin kirjeisiin tuovat kummasti tervetullutta piristystä päiviin ja auttavat myös jaksamaan odottamaan sitä kuukauden päässä häämöttävää suurta päivää :) Olo on kuin pienenä, ala-asteikäisenä, kun ajantajua ei vielä kunnolla ymmärtänyt, mutta kun odotti kuin kuuta nousevaa alkavaa joululomaa. Koen pitkästä aikaa todella saavani joululomaa, vaikka onhan sitä kaikkina aiempinakin vuosina parin vuoden takaista lukuunottamatta ollut, mutta... Silti.
à bientôt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti