Nyt se on kielipää kunnolla sotkussa. Ann-Marie ja Nicolas lähtivät eilen viikon lomalle. Jotta viikko ei kävisi liian raskaaksi minulle, saapuivat perjantai-iltana sitten lasten mummo siskonsa kanssa tänne avukseni (=mamit). Tilannehan on nyt kuitenkin se, että mamit eivät mainittavammin puhu englantia, saati sitten suomea eikä Aksel-poikakaan tunnu osaavan joka asiassa toimia tulkkina. Asioiden selvittäminen vie siis hieman tavallista enemmän aikaa ja lisäksi omassa kielipäässä olen hetkittäin alkanut miettimään jotain sanaa, onko se englanti vai ranskaa. No, kohta kokonainen vuorokausi selvitty näin, joten eiköhän tästä loppuun asti kunnialla selvitä - hitaasti, mutta varmasti, niin kuin sanotaan.
Tämän kertainen otsikkokin kertoo kyllä palasen kolmen kielen maailmasta kotonamme. Nicolashan osaa nimittäin hieman suomea myös, joten käytämme täällä enkkua, ranskaa ja suomea sekaisin. Mamitkin saivat sen perjantai-illan ja eilisen aamupäivän aikana huomata. Yksi Nicolaksen ehkä eniten käyttämiä suomen sanoja on "no ni/no niin" ja tätä hän viljeli eilenkin lähdön kynnyksellä, jopa niin paljon, että täti kysyi minulta Ann-Marien ja Nicolaksen mentyä, että "no ni = bye bye?" (=hei hei). No ei nyt sitten aivan, mutta selitäpä siinä sitten, mitä "no ni" meinaa, vieläpä jollain kielellä välillä englanti-ranska. Mutta niin, en ole varma pääsikö täti ymmärrykseen "no niin" suhteen.
Tämmöistä siis tänne. Olen taas onnistuneesti tuottanut sirpaleita, ei ole ensimmäinen kerta täällä ollessa, mutta alan toivomaan, että viimeinen. Tällä kertaa meni paistinpannun kansi, onnettomassa vahingossa, kun olin ruokapöydästä viemässä pannua keittiöön ja keittiön ja olkkarin oven kohdalla törmäsimme tädin kanssa sen verran, että vaistomaisesti tein pienen väitöliikkeen, jonka johdosta kansi heilahti pannun päällä ja... lopun voitte arvata. Sirpaleiden sanotaan tuottavan onnea, mutta minulla se alkaa vähitellen nostamaan stressipisteitä, eihän täällä kohta uskalla koskea mihinkään, kun kaikki hajoaa käsiin ;) Onni saisi siis nyt riittää, ainakin jos se on tiedettävä sirpaleita. En ole varmaan koskaan muutaman kuukauden sisässä hajottanut näin paljon mitään (etenkään toisen omaisuutta). Eihän täällä ole vasta mennytkään kuin yksi vanha peili (jolla ei kuulema ollut mitään väliä, mutta silti), samoin yks vanha juomalasi (josta siitäkin sanottiin, et on toive ollu päästä eroon mut ei tahallaan viitsi rikkoa ja heittää pois). No, yksi piirakkavuokakin on mennyt ja siitä ei kyllä kukaan toivonut eroon, mutta kaikki olivat kiitollisia, ettei se ollut astiastosta, jota ei enää valmisteta, joten ei kuulema huolta siitäkään, mut sehän on helpommin sanottu kuin tehty. Yhtä ystävääni lainaten "mitäköhän juomavesi täällä sisältää?". Alan kohta epäillä itsekin sitä.
Toivokaatte puolestani siis samaa, etten hajota enää viimeisen 8 kuukauden aikana täällä mitään ;) Hyvää isänpäivää toivottaen seuraavaan blogitus kertaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti