maanantai 5. syyskuuta 2016

Karhunkierros 1.päivä

Lähdettiin iskän kanssa aamulla Vaajakoskelta suunnitellun aikataulun mukaan 5.30 ajelemaan Kuusamoa ja Rukaa kohti. Kolmen pysähdyksen taktiikalla (joista yksi oli vain auton tankkaustauko) saavuimme puoli kahden maissa Rukalle. Auto parkkiin, pala nutella-kakkua veden ja kahvin kera Cafe Kamussa ja olimme valmiita nostamaan rinkat 18kg (iskällä) ja 20 kg  (mulla) selkäämme. Sitten vain bussipysäkille odottamaan Hautajärvelle kulkevaa bussia.

Bussi tuli aikataulussa ja noin 70min mittainen matka Karhunkierrokselle lähtöpisteeseen alkoi. Sama suunta oli meidän lisäksi yksin liikkeelle lähteneet miehellä sekä yhdellä pariskunnalla. Muutaman kilometrin jälkeen bussin täytti reilu 20 kotiin matkaavaa koululaista.

Hautajärvelle päästyämme totesimme siellä olevan luontokeskuksen sulkeneen jo päivän päätteeksi ovensa,  joten ei ollut (teko)syitä pitkittää vaellukselle lähtöä. Rinkat taas selkään ja ei kun menoksi. Lähes 7km talsittuamme alkoi taivas ripotella vettä. Samaan aikaan me saavuimme Savinajoen rantaan laavulle, johon olimme jo ennalta päättäneet ekaksi yöksi leiriytyä.

Päivä alkoi vähitellen painua mailleen ja hämärä hiipiä. Satojen ajettujen kilometrien, muutamien kurki- ja joutsenparvien jälkeen teimme laavuun pedit, söimme karjalanpiirakoita ja kaurapuuroa iltapalaksi ja kömmimme makuupusseihimme. Ennen kuin ehdimme kuitenkaan nukahtaa, paikalle tupsahti kaksi nuorta miestä, Turusta ja Kokemäeltä. Olivat lähteneet reissuun lyhyellä varoitusajalla ja eivät olleet ehtineet bussiin, joka olisi kuljettanut Hautajärvelle, joten olivat ajaneet sinne omalla autolla ja olivat nyt päättäneet yöpyä myös laavussa. Mikäs siinä, tilaa laavussa oli hyvin. Voimme iskän kanssa olla kiitollisia näistä kahdesta miehestä siinäkin mielessä, että ilma heitä taivaalla kevyesti loimunneet revontulet  olisi jääneet meiltä huomaamatta. Jälkikäteen nämä osoittautuivat toivelistalle huolimatta viikon ainoiksi esiintyneiksi revontuliksi.


1 kommentti:

Helena kirjoitti...

Olen sen verran mukavuuden haluinen, että jään odottamaan hieman selkeempää luettavaa... Jospa lukeminen on hiukan kehnompaa tähän aikaan illasta!?
äiti