Playing in the snows - Rougement & Gstaad

Hello! Täällä taas, vaihteeksi väsyneenä, mutta posket kuumottaen ja punoittaen, onnellisena. Tänä viikonloppuna oli aika pakata taas laukku ja suunnata au-pair porukalla Rougement:iin/Gstaad:iin. Gstaad on sama paikka kuulema kuin jossain vanhoissa Bond-elokuvissa, missä on oltu laskettelupuuhissa...

Viereisessä kuvassa "chalet", mökkimme, jossa me kaikki 31 au-pairia + Becky ja Paul majotuimme. Lähdimme - kuten perinteisesti - lauantai aamuna. Syy lähteä vasta lauantai aamuisin on se, että jotkut joutuvat olemaan lastenvahtina perjantai-iltaisin, joten lauantai lähdöillä mahdollistetaan paremmin sellaisessakin tilanteessa oleville au-paireille mukaan lähtö. Aikaisin oli kuitenkin noustava, mikä lienee ollut viikonlopun ainoa todellinen miinus. Seitsemän aikaan lähdin eilen aamuna kotoa ja puoli yhdeksän aikaan illalla olin täällä tänään takaisin.

Niin. Aivan mahtava viikonloppu oli kyllä jälleen eikä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut! Näin jälkikäteen on itseasiassa helppo nauraa, mutta koimme kyllä reissullamme myös kauhun sekaisia hetkiä. Me muutamat, jotka emme lasketelleet, nautimme pulkkailun riemusta perinteisillä puisilla kelkoilla. Pulkkareitti oli 4-5km pitkä ja muutamia metrejä lukuunottamatta sen sai laskea koko matkan - ohjata kyllä piti, sillä reitti oli mutkittelevaa. Pysähtymistaitokin oli/olisi ollut eduksi. Mm. entisen työkaverini mukaan saattamat enkelit lienivät meidän kaikkien reissussa olleiden yllä. Kerrottakoon nimittäin, että loppu kelkkareitistä kulki laskettelijoiden reitin vieressä. Ensimmäisellä laskukerralla kaikki ei kuitenkaan mennyt putkeen. Pulkkareitti oli paikoin todella jyrkkää alamäkeä ja yhden viimeisimmistä alamäistä sitten kävelimmekin, suurin osa. Ensimmäisellä kerralla pari rohkeaa oli kuitenkin sitä mieltä, että kun kyse on kelkkareitistä, se kuuluu ja se on turvallista laskea kelkalla. Näin ei kuitenkaan lopulta ollut ja niinpä yksi ystävistämme laski, vauhti yltyi, pysähtyminen ei onnistunut ja... Ystävämme meni hiihtäjien siis laskettelijoiden sekaan enemmän kuin vauhdilla, huudoillaan hän onnistui saamaan suurimman osan tieltä pois, mut yhdellä pienellä kielekkeellä seisseen miehen hän kaatoi mennessään. En pidä tätä kuitenkaan pahimpana hetkenä, sillä vaikka sukset ja sauvat lensi ja lumi pöllysi kuin elokuvissa, niin.. Ystävämme pomppasi tämän kielekkeen pulkalla. Kieleke osottautui myöhemmin "pieneksi" ja pudotusta oli "vain" 2-3m ja loivemmin kun luulimme, pehmeään hankeen. Jokatapauksessa ystävämme hyppäsi kelkallaan n.3-4m matkan ja meidän muiden kiirehtiessä kävellen rinteestä alas, emme tienneet itkeä vai nauraa, sillä emme silloin vielä nähneet, mitä "kielekkeen" reunan takana on. Ystävämme oli kuitenkin hengissä ja olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa. Myös mukana kaatunut mies ei saanut sen vakavampia vammoja, joskin kaikki anteeksi pyynnöt ja pahoittelut tapahtuneesta vahingosta kaikuivat jotakuinkin kuuroille korville ja saimme vastaamme lähinnä vihaa ja mykkäkoulua.

Tämä oli viikonlopun ehdottomasti pahin hetki, mutta onneksi siitäkin selvittiin loppujen lopuksi hyvin. Itselleni viikonlopusta jäi hyvän mielen lisäksi käteen vai pitäisikö sanoa jalkaan mojova mustelma. Valehtelematta pätkääkään vasenta pohjettani somistaa kämmenen levyinen, ruma mustelma ja polttelu oli enemmän kuin kova, kun sen pulkkaillessa yhdessä mutkassa kolautin kelkan etureunaan. Viikonlopun aikana epäilimme kyllä kuitenkin useampi, mahdammeko selvitä kotiin vielä ehjin nahoin, meno kun ei ollut rauhaisaa ja kuten ehkä olette jo voineet päätellä, ei myöskään täysin vaaratonta, vaikka järjettömyyksiin emme ryhtyneet. Paul oli eilen illalla järjestänyt pientä kisailua ja leikkiä ja siinäkin temmellyksessä meinasi sattua ja tapahtua. Olimme mm. lumisotaa sanomalehdestä rytätyillä palloilla, tila oli jaettu 4 osaan kuten myös meidät neljään ryhmään ja idea oli tietysti pitää oma alue mahdollisimman tyhjänä palloista. Voitte kuvitella, mitä meno oli kun kolmisenkymmentä henkeä huitelee tiiviisti sanomalehti palloja yltympäriinsä. Mm. vasemman käteni yksi sormi sai kolauksen ja oli turvoksissa eilen ja kankea vieläkin hieman, mutta ei kipeä ja liikkuu, joten... Kaikki hyvin.

Lienee parasta alkaa lopetella, sillä tämä alkaa muutoin kuulostaa pian sairaskertomukselta. Joskin suurimmat kolaukset tuli jo kerrottua, vaikka tänään siivotessakin vielä ehti sattua (nimeltä mainitsemattomalle au-pairille). Sen verran ensiapua oli sekin au-pairi kuitenkin harrastanut, että haki ensisijassa lunta ja ehkäpä sen turvin pääsikin sitten kotia ilman sen turvonneempaa nenää ;) Ei se ole edes musta.

Hauskaa meillä kuitenkin oli ja kun mitään vakavampaa ei sattunut, niin nämä pienet mustelmathan kuuluvat vain asiaan. Urheilu ei tervettä päivää näe ja tekevälle sattuu. Niinhän sitä sanotaan. Keli oli mahtava, söimme fondueta, katsoimme leffoja, pelasimme, juttelimme, nautimme lumesta ja toistemme seurasta, söimme suklaata, nukuimme (huonosti mutta nukuimmepa kuitenkin) jne. Ja se, mistä joskus lapsena vain vitsailin yhden kaverini kanssa "kumpa pulkkamäessä olis hissi" tuli todeksi tämän viikonlopun aikana. Pulkkamäen huipulle mentiin hissillä!

Että näin. Turvallisesti kotona ja huomenna taas arkeen. Täytyy toivoa, että viikonlopun aikana hankittu henkinen vireystaso paikkaisi hieman fyysistä väsymystä, muuten voi tulla pitkä viikko. Mutta... Mistään hinnasta en olisi tätäkin kokemusta jättänyt välistä.

à bientôt