perjantai 17. syyskuuta 2010

Kauhea Nälkä

Ei tarvinne olla kovin tarkka silmäinenkään, kun on viime päivinä saattanut havaita punaisiin liiviin sonnustautuneita keräyslippaan kanssa kulkevia tyyppejä kaduilla, kauppojen kulmilla ja muissa vastaavissa. Minäkin annoin osani. Olen ollut Punaisen Ristin toiminnassa jo muutaman vuoden, nälkäpäivässä tämä oli toinen kerta mukana. Tällä kertaa se oli kuitenkin samalla myös yksi oppimistehtävä kouluun, joten tuli ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla, mutta tärkeän asian puolesta. Punaisen Ristin meille koulussa pitämän infon mukaan maailmassa on yli miljardi nälkää näkevää. Jos ne kaikki ottaisivat toisiaan kädestä kiinni, he voisivat muodostaa ketjun, mikä kiertäisi pallomme seitsemän kertaa ympäri. Jotenkin kolauttavaa myös se, että joidenkin laskelmien mukaan maailmassa kuolee joka 6 sekunti ihminen aliravitsemukseen. Niiden ihmisten hyväksi halusin tänään antaa aikaani, vaikka todennäköisesti siitä huolimatta ajalla, jonka kerääjänä vietin, kuoli noin 30 ihmistä.

Köyhyys oli tämän päivän aihe laajemminkin. Koulussamme vietettiin köyhyyden teemapäivää, onhan köyhyys ihan EU-tasolla teemana tänä vuonna (- ei hätää, jos et tiennyt sitä ennen tätä päivää, en minäkään). Koulullamme oli erilaisia pajoja lapsi- ja opiskelijaköyhyydestä toimeentulotukeen ja asunnottomuuteen. Jollain tapaa tosi koskettaviakin. Jossain määrin kyllä myönnän, että esim. kadulla asuminen voi olla ns. itse aiheutettua, mutta toisaalta, kuka sitä ihan vapaaehtoisesti jättää esim. vuokria rästiin. Tuskin kovin moni vaan taustalla on oikeasti paljon suurempia ongelmia. Toisaalta köyhien määrä Suomessa yllätti ja kuinka moni todella viettää vuosiakin yöpyen rappukäytävissä, kaduilla, puu- ja roskalaatikoissa. Kuten koulukaverini kanssa runoilimme yhdessä ajatuksiamme yhden pajan palaute-pisteessä:

Miten tämä on mahdollista,
Onhan Suomi paras maa kaikista?
On monta koditonta
On monta onnetonta
Muistaako kukaan?
Kylmä katu kaipaa enkeleitä!

Ei kommentteja: