lauantai 4. lokakuuta 2008

Bonjour! Mon prénom est Anna et je suis finlandaise


Se on ihan pian (tiistaina) kaksi kuukautta täynnä elämää täällä. Viihdyn edelleen, mutta tämän blogin kirjoittaminen alkaa käydä hankalaksi, kun ei täällä juuri mitään ihmeellisempää ja niin kirjoittamisen arvoista tapahdu. Voi siis olla, että kirjoitustahti hidastuu entisestään, älkää yllättykö.

Kielikoulu jatkui eilen. Opettelimme tällä kertaa esittelemään itsemme, kertomaan osoitteemme, "ammattimme" (je suis jeune fille au-pair), mistä olemme, mitä kansallisuutta jne. Myös numerot opettelimme sataan asti, joskin Sveitsin ranskaksi eli esimerkiksi kahdeksankymmentä ei ole "quatre-vingts" vaan huitante, mutta ainakaan minua se ei haittaa, numerot Sveitsin ranskaksi ovat mielestäni helpommat ja jotenkin loogisemmat.

Suurimmat muutokset täällä sitten viime kirjoittelujen jälkeen lienee säässä. Kirpeät syysaamut ovat saapuneet tännekin, joskin viileydestään huolimatta aamut ovat olleet hyvin nättejäkin, mitä viereinen kuva yrittää osoittaa (todellakin yrittää, tuo kuva ei ole mitään verrattuna siihen, mitä todellisuus oli). Säästä puheen ollen, kuulimme eilen, että Jura-vuorille (mitkä täällä osin ympäröi meitäkin) oli satanut ensilumi ja tänä aamuna herätessämme vaikutti siltä, että alppienkin yllä saattoi olla "lumetus" menossa ;) Talvi tekee siis tuloaan, vaikka mitä suurimmalla todennäköisyydellä lumi ei tule ainakaan paksusti meidän pihaa ja teitä peittämään.

Sain eilen muuten uuden melkeinkaiman ;) Yhteen tuttavaperheeseemme, suomalais-sveitsiläiseen, missä on yksi tuntemani suomalainen au-pairikin, syntyi eilen Anna-Li (en ole varma kirjoitetaanko yhdellä vai kahdella i:llä). Olemme tuon perheen kanssa jonkinverran tekemisissä, joten pääsen varmasti vielä paremminkin jossain vaiheessa tutustumaan pienokaiseen :)

Tällaista tänne siis. Ei elämää ja arkea ihmeellisempää. Kohta kulunut viikko on mennyt nopeasti, olen laittanut ruokaa, pyykännyt, silittänyt (tosi vähän kylläkin) ja hoitanut lapsia, enimmäkseen Anitaa, sillä Akseli on paljon koulussa. Myös liikuntaa olen harrastanut, voisi sanoa, että lähes urakalla. Vapaa-aikaakin täällä kuitenkin jää ja kaikkea sitä ei jaksa sisällä kuluttaa, joten melkein jokapäivä olen sitten käynyt pyöräilemässä tai kävelemässä. Se on oikeastaan aika mukavaakin, sillä olen pyrkinyt usein löytämään uusia reittejä ja löytänytkin niitä. Maisemat ovat olleet hienoja. Enpä olisi vuosi sitten osannut kuvitella pyöräileväni vuoristomaisemissa pieniä teitä pitkin lehmälaitumien välissä, mutta... niin olen nyt jokatapauksessa tehnyt. Täytynee ottaa vielä kamera mukaan joku kerta. Kielikurssiakin jatkoin eilen

Mukavaa viikonloppua!

p.s. en ole hoksannut sanoa aiemmin, mutta jotkut kun ovat kommenteissaan esittäneet kysymyksiä, olen vastannut niihin kommentteina saman tekstin alle, johon kysymykset on esitetty - sieltä voitte siis vastauksia kaivella, jos ette ole niitä vielä muuten saaneet :)

Ei kommentteja: