Se siitä viimeksi mainitsemastani päätöksestä jättää sairastelut taakse... Viime viikonloppu tosiaan meni jo suhteellisen terveenä, flunssan pieniä jälkioireita kuten nuhaa lukuunottamatta. Maanantaikin alkoi valoisasti, mutta iltapäivällä iski mahakipu ja ruokahalukin oikeastaan katosi, joskin söin silti vähän. Illalla ajattelin, että ulos lähtö saattaisi piristää ja niinpä lähdin samaisen kansainvälisen seurakunnan, joka järjestää au-pair link iltoja torstaisin, järjestämään au-pair cross-link -iltaan Nyoniin. Nämä maanantai-illat tulevat olemaan joka viikkoisia ja sisällöltään ne ovat hengellisempiä kuin torstai-illat joka kuukauden 2. ja 4. torstai. Oikeastaan ohjelma on aika nuortenilta tyylistä, joskin meitä oli vähemmän paikalla kuin kotiseurakuntani nuortenilloissa Suomessa ja kansallisuuksiakin löytyi useampi, minä edustin ainoana Suomea. Kotimaani naapurista Ruotsista oli yksi tyttö, Saksasta pari ja loput taisivat ollakin Americasta ;)
Illalla palasin cross-linkistä väsyneenä, joskin hyvillä mielin. Paluumatkaan mahtui pientä jännitystä, mahdanko löytää takaisin asemalle englanniksi neuvottua oikoreittiä pitkin pimeässä Nyonissa, sillä mennessä sain autokyydin asemalta Paulin ja Beckyn kotiin, jossa nuo crosslink illat ovat (ja johan minulla enkun yo-kirjoitustenkin perusteella oli syytä luottaa kuullun ymmärtämiseeni, joten en alkanut mitään kyselemään Paulin natiivilla amerikan englannilla antaman reittiselostuksen jälkeen ;) Niin, mieli oli virkeämpi kotiin palatessa, mutta fyysisesti oli tosi väsynyt ja huono olo ja painuinkin suoraan nukkumaan.
Yöllä heräilin, en tiedä kuinka monta kertaa, mutta nousin vuoroin oksentamaan ja vuoroin juomaan - suuta kuivasi jatkuvasti ja jano oli jotain käsittämätöntä. Tiistai-aamuna minun olisi pitänyt herätä seitsemältä herättämään Akseli kouluun, mutta sen sijaan nousin seitsemältä ja menin koputtamaan vanhempien huoneen ovelle ja pyysin, että A-Mvoisi nousta sijastani laittamaan Akselia, sillä en tosiaan ollut nukkunut tuntia pidempiä jaksoja yön aikana kuin neljästä kuuteen aamulla. A-M nousi ja minä menin takaisin petiin.
Kymmenen aikaan nousin ylös ja uskoin elämän voittavan. Olo ei ollut ihan mitä mainioin, mutta ei nyt mikään hirveän kamalakaan ja päivästä selvisin, melkein. Pahoinvointi alkoi uudestaan illalla ja iski pahempana kuin maanantaina. Yritin melkein kaikkea, mitä ehdotettiin, mikä "yleensä rauhoittaa", mutta minulle vaikutus lieni päinvastainen ja rauhoittumisesta ei ollut mitään tietoa. Yritin vain lohduttautua ajatuksella, että ystäväni Suomesta, joka seikkaili maailmalla viime keväänä, sairasteli mahataudin suhteellisen moneen otteeseen lyhyen ulkomailla oleskelunsa aikana ja minä sentään olin tähän asti saanut viikon flunssaa lukuunottamatta elää reilun kuukauden kestäneen aikani täällä terveenä. Ehkä minulla olisi siis syytä kiitollisuuteen, vaikkei siltä tuntunutkaan, mutta olisivathan asiat tietysti huonomminkin voineet olla.
Eilen aamu alkoi sitten pienen epäuskon vallassa, olenkohan nyt varmasti jo kunnossa, kun siltähän tiistainakin ehti tuntua enkä sitten kuitenkaan ollut. Varovasti kuitenkin söin ja olo alkoi olla jo parempi ja pääsin eroon saamastani tittelistä "valkoinen kävelevä aave".
Tämä päivä on jo ollutkin lähes juhlaa aiempiin verrattuna ja ruokahalu on palannut entiselleen. Toivottavasti tämä puolitoista viikkoinen sairastelunputki riittäisi nyt pidemmäksi aikaa, sillä vaikka aika on näinkin kulunut nopeasti, uskon voivani viettää aikaani täällä mukavamminkin (ja hyödyllisemmin).
Näin siis tällä erää. Viileän harmaa syksyinen sää on vallannut alaa, mutta elämä voittaa sittenkin :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti