perjantai 8. toukokuuta 2015

Roomaa viidettä päivää

Hellou! Viides päivä Roomaa takana. Koti-ikävä voi olla liioiteltu ilmaisu, mutta totta osittain. Kun on suotu heikon herkät unen lahjat, alkaa lähes viikon huonot unet painaa.


Tänään käytiin ratikka-ajelulla ja sen jälkeen jäätiin äitin kans shoppailemaan. Kaupungilla tuoksui kuin meren äärellä - kunnon tropiikki ;) Mukaan ei tarttunut tänään kuin kolmen euron huivi ja vesipullo. Eilen tosin kulutin rahaa 35 euroa ihanaan mekkoon + mielenkiintoiseen hameeseen. Poden ristiriitaisia ajatuksia hameen suhteen mut siinä on jotain, mistä pidän.


Päivän päätteeksi ehdin hetken olla yksin aupair-perheeni kotona ennen talonväen saapumista. Sitten nautittiinkin aperitiivia ja lähdettiin ulos syömään. Rooma on upea yölläkin - Sääli, että vain puhelin oli matkassa eikä sillä otetut kuvat ole ihmeellisiä yöaikaan.


Olen nauttinut lomasta paljon! Kohta viikko elämää takana ilman kelloa, kiirettä ja tarkkoja suunnitelmia. Kyllä koti kuitenkin jo kutsuu, vielä kuitenkin pari päivää. En ole muistikuvissani ts. ehkä aikuisiällä koskaan ollut viikkoa ulkomailla ja totesin itsekseni, että perinteiksi muodostuneet 3-5 päivän reissut lienee jatkossakin mulle se parhain vaihtoehto :)

Ei kommentteja: