Se vierähti taas sitten yksi viikko. Toinen pääsiäispäivä vierähti pitkälti pääsykoelukujen parissa. Tiistaina hyvästelimme Ann-Marien siskon perheineen. Keskiviikkona kylppärissä odotti valtava pyykkivuori ja päiväni vierähtikin sujuvasti pyykkien parissa. Torstaina Ann-Marie ja Aksel lähtivät naapurin äidin ja poikien kanssa päiväksi touhuilemaan, olihan täällä yhä tämäkin viikko pääsiäislomaa ja minä puolestani jäin kotia Anitan kanssa, sillä oli hieman uurastettava kaikki mahdollinen liikenevä aika pääsykokeiden eteen, sillä...
Perjantaina sain ilokseni vastaanottaa kaksi ystävääni Suomesta: Lauran ja M
Lauantaina päätimme olla reippaita ja nousimme ajoissa ylös. Sitten aamupala poskeen ja menoksi :) Suuntana keskiaikainen kylä Yvoire Ranskan puolella, jossa olen jo pari kertaa aiemminkin käynyt ja tännekin niistä reissuista kirjoittanut. Toki tälläkin kertaa oli syytä keksiä jotain, mikä olisi uutta minullekin ja niinpä päädyimme tutustumaan paikkaan nimeltä Le labyrinthe - Jardin des cinq sens. Suomeksi käännettynä "Labyrintti - viiden aistin puutarha". Varsinaisesta labyrintista ei kuitenkaan ehkä voi puhua, mutta viiden aistin puutarhasta ehdottomasti kyllä. Puutarhassa oli osionsa silmän ilolle, kuulo-, haju-, tunto- ja makuaistille. Joskin makuaisti jäi meillä lauantaina lähinnä kuvittelun varaan, sen sijaan kyllä näimme erilaisia kukkia ja haistelimme osin tuttujenkin kasvien tuoksuja. Mukava paikka, johon voisi mennä vielä ehkä uudelleenkin, sillä paikka ei kuulema koskaan ole useampaa kertaa samanlainen. Kasvisto vaihtelee kuukausien mukaan.
Ennen paluuta nykyaikaan vatsamme kurnivat sen verran, että päätimme syödä vanhan kalastajakylän henkeen sopien kala-aterian. Maittavan aterian saimmekin alkusalaatteineen ja jälkiruokineen :)
Selvittyämme takaisin laivalla Sveitsin puolelle ja sivistyksen pariin tutustuimme pienen kävelylenkin muodossa palaseen Nyonia, jonka jälkeen tuntuikin jo hyvältä hypätä auton kyytiin ja ajaa kotikylääni Signyyn, Signy-centerin kautta, totta kai ;) Aikaa jäi päivänpäätteeksi vielä hyvin valokuvien katselulle, jutteluille ja yölliselle kävelylle. Älkää pitäkö ystäviäni tai minua mitenkään hulluina lukiessani tuosta yöllisestä kävelystä, mutta pitihän ko
Kaikki kiva loppuu aikanaan ja tänään oli sitten viimeinen päivä yhdessäolollemme tällä erää. Emme kuitenkaan jääneet laakereille tänäänkään vaan suunnistimme vielä tänään Geneveen ja sen vanhaan kaupunkiin. Kiertelimme kauniita, vanhojen rakennusten koristamia alueita, sitten olikin lounaan ja jälkiruoka-jäätelön kautta aika palata juna-asemalle, halata ja sanoa hei hei!
Hieman haikein mielin lähdin sitten palailemaan takaisin kotiini. Tällä hetkellä olo on väsynyt, nukkuminen kun jäi ehkä tavallista vähemmälle, mutta erittäin kiitollinen olen tästä taakse jäävästä viikonlopusta. Tämä oli taatusti yksi niitä viikonloppuja, minkä voimalla eletään pitkään ja mitä tulen muistelemaan varmasti tämänkin jälkeen monta kertaa. Kiitos siitä Lauralle ja Mikalle!
P.s. Tuhosimme eilen valokuvien katselun ohessa pääsiäiseksi saamaani jänöä. Toisin kuin käskin, sitä ei kyllä tuhottu loppuun asti, mutta kiitettävästi kuitenkin. Ehkä nyt lopun saan jo naposteltua itsekin :)
pps. ja vielä, kai olette hoksanneet, että halutessanne saatte kuvat suurempaan kokoon klikatessanne niitä (olen huomannut, että jotkin kuvat eivät aina pääse oikeuksiinsa pikkukuvina)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti